

LEHTIKUVA
Halla-aho muistutti ministeri Saarikkoa, että myös maaseudun elinvoima syntyy lopulta taloudellisesta toimeliaisuudesta – ”Yritysten ja tuotannon kilpailukyky on ainoa todellinen hyvinvoinnin lähde”
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko haastoi HS:n puheenjohtajatentissä Jussi Halla-ahoa siitä, että perussuomalaiset on kritisoinut keskustan tukiaispolitikointia. Halla-aho muistutti Saarikkoa siitä, että valtionosuuksilla ja muilla tasausjärjestelmillä voidaan tasata hyvinvointia, mutta tulonsiirroilla ei voida luoda hyvinvointia. Perussuomalaisten tavoite ei kuitenkaan ole leikata tukia siellä missä niitä tarvitaan, vaan tavoitteena on vähentää tukien tarvetta.
Perussuomalaiset haluavat pitää koko maan asumiskelpoisena. Jussi Halla-aho totesi eilen Helsingin Sanomien puheenjohtajatentissä, että paikallisella ja valtakunnallisella politiikalla voidaan vaikuttaa siihen, ovatko maakunnat ja syrjäseudut sellaisia ympäristöjä, joihin jokaisella on halutessaan mahdollisuus asettua asumaan.
– Se toki edellyttää rahoituksellisia interventioita valtion taholta, koska ei ole mahdollista, että autioituva seutu voisi omilla vero- tai muilla tuloillaan ylläpitää infrastruktuuria, etenkin kouluihin ja terveyspalveluihin liittyvää, mikä on edellytyksenä sille, että alueelle saadaan ihmisiä, Halla-aho sanoi.
Maakunnat tarvitsevat tuottavia työpaikkoja
Perussuomalaisten tavoite ei ole leikata tukia siellä missä niitä tarvitaan, vaan tavoitteena on vähentää tukien tarvetta.
Perussuomalaiset pyrkii kasvattamaan maaseudun elinvoimaa ensisijaisesti vaikuttamalla siihen, että tuottavia työpaikkoja syntyy myös maakuntiin. Samalla asumisen ja liikkumisen kustannukset on pidettävä kurissa, jotta työn vastaanottaminen ja työn tekeminen pysyy kannattavana. Lisäksi perussuomalaiset keventäisi työtulojen verotusta, jolloin palkasta jäisi enemmän käteen.
Elinvoima ei synny yksinomaan verottamalla ja verorahaa jakamalla
Keskusta kuitenkin mielellään esiintyy äänestäjilleen maaseudulle kohdistuvien tukiaisten hanan valvojana, mitä perussuomalaiset on kritisoinut. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko haastoi HS:n puheenjohtajatentissä Halla-ahoa.
Saarikon mukaan maaseudun pitäminen elinvoimaisena olisi ristiriidassa keskustan tukiaispolitiikan kritisoimisen kanssa.
– Tukiaiset ovat juuri niitä EU:n aluekehitysrahoja, valtionosuusjärjestelmän tasauksia, Saarikko sanoi.
Halla-aho totesi, että elinvoima ei synny yksistään verottamalla ja verorahaa jakamalla.
– Todellisuudessa elinvoima syntyy taloudellisesta toimeliaisuudesta. Tulonsiirroilla, kuten valtionosuuksilla ja muilla tasausjärjestelmillä voidaan tasata hyvinvointia, mutta tulonsiirroilla ei voi luoda hyvinvointia.
– Perussuomalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että maakuntien ihmiset haluavat elää omalla työllään. Päättäjien tehtävä on tehdä politiikkaa, jolla yritysten ja tuotannon kilpailukyky säilyy, koska se on ainoa todellinen hyvinvoinnin lähde.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elivoima tukiaiset asuminen ja liikkuminen työpaikat rahanjako kustannukset Annika Saarikko Kunnat perussuomalaiset talous Jussi Halla-aho Keskusta verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ikäviä uutisia lyödään pöytään vasta kuntavaalien jälkeen – himoverottava hallitus on jo päättänyt maakuntaverosta, vaikka kaikki eivät suostu myöntämään asiaa suoraan äänestäjille

Perussuomalaisten keskeinen tavoite on käyttää viisaasti veronmaksajien rahoja: ”Menojen priorisointi ja maltillinen verotus hyödyttävät sekä työntekijöitä että yrittäjiä”

Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Perussuomalaiset pyrkivät siihen, että yhä useampi tulee toimeen ilman jatkuvia taloudellisia tukia valtiolta: ”Ihmisillä oltava töitä ja palkka, joka riittää asumiseen, autoiluun ja elämiseen”

Reijonen huolissaan EU:n aluekehitysrahojen jakautumisesta: Miten käy Itä- ja Pohjois-Suomen?

Antikainen: Aluekehitysrahat kohdistettava niille alueille, jotka kärsivät hallituksen vihreästä siirtymästä eniten

Reijonen vaatii vastausta kirjalliseen kysymykseensä EU:n aluerahoista: Miksi ministeriö ei noudata lakia?

Reijonen: Ministeriö jätti taas antamatta vastauksen ajallaan
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












