

LEHTIKUVA
Reijonen vaatii vastausta kirjalliseen kysymykseensä EU:n aluerahoista: Miksi ministeriö ei noudata lakia?
Kansanedustaja Minna Reijonen teki eduskunnalle kirjallisen kysymyksen EU:n aluerahojen jakautumisesta. Vastausta kysymykseen ei ole kuulunut, vaikka perustuslain määräämä vastausaika umpeutui melkein viikko sitten.
Kansanedustaja Minna Reijosen 1.9. eduskunnalle jättämä kysymys koski EU:n aluerahojen jakautumista. Reijonen on erittäin huolissaan siitä, tuleeko Itä-Suomi saamaan osuutensa rahoista vai jaetaanko niistä suurin osa muualle Suomeen.
Määräaika tuli ja meni
Tähän kysymykseen elinkeinoministeriltä odotetaan edelleen vastausta, vaikka perustuslain määräämä vastausaika päättyi jo 23.9.
– Asiasta on oltu yhteydessä eduskunnan puhemieheen. Tämä on kuitenkin lakiin perustuva määräaika, sanoo Reijonen.
Ei saa vastausta
Ministeriöstä on kyllä pyydetty lisäaikaa vastaukselle, mutta lain mukaan sellaista mahdollisuutta ei ole.
– Täytyy ihmetellä, miten näin yksinkertaiseen kysymykseen ei saa vastausta, toteaa Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n aluekehitystuki työ- ja elinkeinoministeriö Itä- ja Pohjois-Suomi kirjallinen kysymys Minna Reijonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho muistutti ministeri Saarikkoa, että myös maaseudun elinvoima syntyy lopulta taloudellisesta toimeliaisuudesta – ”Yritysten ja tuotannon kilpailukyky on ainoa todellinen hyvinvoinnin lähde”

Antikainen: Aluekehitysrahat kohdistettava niille alueille, jotka kärsivät hallituksen vihreästä siirtymästä eniten

Antikainen vaatii Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehitystukien jakoperusteiden pitämistä ennallaan

Halla-aho: olemassaolostaan kamppaileva kepu on maatalouden alasajon pääarkkitehti

Reijonen: Ministeriö jätti taas antamatta vastauksen ajallaan
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












