

KUVAKAAPPAUS/YLE
Huhtasaari torppaa Mario Draghin ehdotuksen uudesta EU-yhteisvelasta: ”EU:ssa tarvitaan lisää yksityistä rahaa”
Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari huomauttaa, että ehdotus uudesta EU-yhteisvelasta perustuu sosialistiselle ajattelulle. Yhteisvelkaprojekteissa Suomelle yleensäkin on tarjolla vain häviäjän rooli.
Ylen A-Talkissa eilen europarlamentaarikot Ville Niinistö (vihr.) ja Eero Heinäluoma (sd.) sekä perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari keskustelivat EU:n tulevien investointien rahoituksesta.
Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi julkaisi maanantaina kilpailukykyraportin, jossa hän väläyttää uutta EU-maiden yhteisvelkaa eräänä vaihtoehtona Euroopan kilpailukyvyn pelastamiseksi. Draghin mukaan EU:n kilpailukyvyn pelastaminen vaatisi investointien lisäämistä jopa sadoilla miljardeilla euroilla vuosittain.
EU-asioita käsittelevän eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Huhtasaari tyrmää ehdotuksen yhteisvelasta.
– Meillä on jo kokemusta yhteisvelasta EU-elvytyspaketin kautta, missä Suomi maksoi kuusi (miljardia) ja sai kaksi. Korkojen noustua maksuosuus vielä kasvaa. Samalla se aiheuttaa Suomen EU-nettomaksuosuuden kasvun melkein puolta suuremmaksi eli lähes miljardin suuremmaksi aiempaan verrattuna.
Italiassa remontteja suomalaisten piikkiin
Huhtasaari mainitsi myös epäreiluudet. Elvytysrahojen turvin muun muassa italialaiset ovat suomalaisen veronmaksajan rahoilla teettäneet koteihinsa kalliita remontteja, jotka ovat teettäjilleen täysin ilmaisia.
– Yleensäkin EU-yhteisvelka perustuu sosialistiselle ajattelulle, jaetaan rahaa. Elpymispaketti myös ylikuumensi markkinoita eikä vastannut tarkoitustaan. Yhteisvelka ei siis voi olla ratkaisu, Huhtasaari sanoi.
Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra on suoralta kädeltä torjunut ehdotuksen uudesta yhteisvelasta. Myös hallitusohjelman kanta yhteisvelkainstrumentteihin on selkeän kielteinen.
Vihreiden meppi Niinistön mielestä EU:n kehittämiselle ei pitäisi sanoa ”ei”, kun tarvitaan rahaa tutkimukseen, innovaatioon ja investointien vauhdittamiseen.
Heinäluoman mukaan investointien tarve esimerkiksi päästöttömään energiaan, digiin ja puhtaaseen siirtymään on kiistaton.
– Jotta investoinnit tapahtuvat, rahaa pitää olla, demarimeppi sanoi ja totesi pitävänsä EU:n omien varojen kehittämistä parempana vaihtoehtona, mutta ei sulkenut yhteisvelkaa pois.
EU-rahanjakoon liittyy ongelmia
Heinäluoma esitti puolustuspuheen myös surullisenkuuluisalle 750 miljardin EU-elvytyspaketille.
– Jos sitä ei olisi tehty, olisi Euroopassa kova itku. Se oli välttämätön, jotta pyörät pysyivät pyörimässä. Samoin tehtiin myös Yhdysvallissa ja Kiinassa, jopa suuremmin numeroin.
Huhtasaari vastasi Heinäluomalle, että EU-elvytyspaketin rahojen jakamiseen liittyy huomattavia ongelmia.
– Esimerkiksi eräs Italiassa asuva suomalainen kertoi saaneensa rahaa kotinsa energiaremonttiin. Onneksi hänelle, että asuu Italiassa eikä Suomessa, koska suomalaiset eivät vastaavaa saaneet.
Kokonaisuus oli kaikin tavoin epäonnistunut
Huhtasaari huomautti myös rahojen jakamiseen liittyvistä epäselvyyksistä.
– Kuitteja ei ole, väärinkäytöksiä on paljon ja markkinat ylikuumentuivat. Kokonaisuutena siis kaikin tavoin täysin epäonnistunut.
Heinäluoman mukaan jatkossakin valtioiden ”pitää astua peliin”, kun talous uhkaa romahtaa, ja EU:n tulisi vastata Yhdysvaltain kansallisesti jakamaan massiiviseen tukeen.
– Muuten firmat siirtyvät Yhdysvaltoihin.
Pääomamarkkinat toimimaan paremmin
Mario Draghin ehdottama summa, 800 miljardia euroa vuodessa, on kuitenkin valtava summa rahaa – joko yksityistä tai julkista.
Huhtasaari huomautti, että Yhdysvalloissa pääomamarkkinat toimivat huomattavasti EU:ta paremmin, minkä seurauksena yksityistä rahaa virtaa markkinoille.
– Yhdysvaltoihin verrattaessa on huomioitava Yhdysvaltojen ja EU:n erilaisuudet, esimerkiksi alhaisempi yritysvero. EU:ssa yksityinen raha ei juurikaan liiku, ja siksi nyt on taas ehdotettu yhteistä lainaa.
– EU:ssa tarvitaankin lisää yksityistä rahaa, että pääomamarkkinat saataisiin toimimaan siten, että raha aidosti liikkuisi EU:n sisämarkkinoilla, kansallisvaltioiden rajojen välillä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n kilpailukyky taloremontit EU:n elvytyspaketti energiaremontit yhteisvelka Pääomamarkkinat rahanjako Investoinnit Riikka Purra Eero Heinäluoma Ville Niinistö Mario Draghi Laura Huhtasaari Italia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian ihmemaassa on jaettu ilmaisiin energiaremontteihin jo 21 miljardia – arvaa kuka maksaa

EU-taloutta on korjattava kestävällä tavalla, ei enää uusilla yhteisvelkapaketeilla – Purra kehottaa kaikkia ottamaan mallia Suomen hallituksen toimista

Ilmaisia energiaremontteja tarjolla – Italia pistää EU-rahaa palamaan

EU:ssa suunnitellaan jo seuraavaa elvytyspakettia – Purra: ”Yhteisvelka ja tulonsiirrot etenevät riippumatta siitä, mikä kriisi milloinkin on käsillä”
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











