

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra Lahden torilla.
EU-taloutta on korjattava kestävällä tavalla, ei enää uusilla yhteisvelkapaketeilla – Purra kehottaa kaikkia ottamaan mallia Suomen hallituksen toimista
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kehottaa kansalaisia käyttämään ääntään parin viikon päästä Euroopan parlamentin vaaleissa, jotta parlamenttiin nousisi mahdollisimman paljon aidosti Suomen etua edistäviä edustajia.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kohtasi viikonloppuna kansalaisia eri paikkakunnilla sekä Hämeessä että Kymenlaaksossa.
Lauantaina Riihimäellä, Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa puhunut Purra painottaa, että edessä olevat EU-vaalit ovat äärettömän tärkeät, joten äänestämättä jättäminen ei kannata.
– Nyt käsillä on mahdollisuus saada Euroopan parlamenttiin paitsi perussuomalaista näkemystä ja aktiivista otetta, myös europarlamenttia on samalla mahdollisuus muuttaa kokonaisuudessaan järkevämpään suuntaan. Parlamenttiin voidaan saada eri maista edustajia, joiden prioriteetit lähtevät turvallisuudesta ja toisaalta myös taloudesta.
Myös Ukrainan tilanne ja maan tukeminen on seuraavalla kaudella keskeinen kysymys, ja sillä on kytkentä koko Euroopan turvallisuuteen. Purra sanoo, että myös Eurooppaan kohdistuva massasiirtolaisuus on turvallisuuspoliittinen kysymys.
– Perussuomalaisten linja on selkeä: me olemme sitä mieltä, että Euroopan pitää kyetä torjumaan ulkopuolelta tulevaa massasiirtolaisuutta. Esimerkiksi turvapaikanhakua käytetään edelleen hyväksi, tänäkin vuonna Eurooppaan pyrkii Välimeren kautta yli miljoona ihmistä. Suomella on lisäksi ongelmia omalla itärajallaan.
Euroopalla ja Suomella on oltava rajat
Purra korostaa, että Eurooppaan kohdistuva massasiirtolaisuuden paine on ongelma, joka ei tule ratkeamaan sen paremmin itsestään kuin EU-maahanmuuttopaketilla ja pakollisella taakanjaolla, vaan ratkaisu löytyy sillä, että Eurooppa rakentaa itselleen vahvat rajat, joita suojataan.
– Maahanmuutto on Euroopalle fundamentaalinen turvallisuuskysymys niin sosiaalisten seikkojen kuin taloudenkin näkökulmasta. Euroopalla pitää olla rajat, ja myös Suomella on oltava rajat.
Perussuomalaiset myös edistäisi EU:ssa niin sanottua Ruanda-mallia, jolla turvapaikkaralli siirretään Euroopan ulkopuolelle.
– Vastaavasti myös mahdollisen kansainvälisen suojelun tarjoaminen pitää tapahtua Euroopan ulkopuolella. Meille perussuomalaisille tämä on selkeä ja oleellinen poliittinen kanta. Onneksi se löytyy myös hallitusohjelmasta: siellä sanotaan, että hallitus edistää EU-tasolla kolmannessa turvallisessa maassa toteutettavia malleja. Vaikka tällaiseen malliin ei vielä oltaisikaan valmiita, jossain vaiheessa se väistämättä tulee. Toivottavasti jo ennemmin kuin myöhemmin, Purra sanoo.
Suomi sanoo ei yhteisvelalle
Europarlamenttivaaleissa myös talous on oleellinen kysymys. Viime aikoina on kuitenkin kuultu ja nähty erikoisia väläytyksiä uudesta EU-tason yhteisvelasta, jota on esitetty keinona Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseksi.
Perussuomalaisten – ja samalla Suomen hallituksen – kanta uudelle EU-yhteisvelalle on kuitenkin selkeän kielteinen: ei yhteisvelkaa, Purra painottaa.
– Erityisesti perussuomalaiset ovat tällä linjalla. Me vastustimme sataprosenttisesti jo edellistä elpymispakettia, mutta meitä ei kuunneltu. Nyt kaikki ne ongelmat, jotka perussuomalaiset aiemmin nosti esille, ovat toteutuneet: erilaiset väärinkäytökset, yksityisten investointien väheneminen ja inflaation paheneminen elvytyspaketin myötä. Mitään hyödyllistä ei saatu aikaiseksi. Tosin Espanjassa on nyt kokeiltu nelipäiväistä työviikkoa ja italialaiset ovat teettäneet remontteja suomalaisen veronmaksajan rahoilla, Purra sivaltaa.
Päätetään omista asioista itse
Miten EU:ssa sitten tulisi korjata taloutta? Valtiovarainministeri Purra kehottaa kaikkia ottamaan mallia siitä, mitä Suomen hallitus nyt tekee, eli kansallisen tason toimia.
– Meidän on korjattava työmarkkinoiden jäykkyyksiä, helpotettava yrittämisen edellytyksiä, niin että täällä on esimerkiksi järkevää investoida, ja helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä, niin että tänne on järkevää investoida, työllistää ihmisiä ja kasvattaa yritystoimintaa.
– Tällä tavalla taloutta korjataan kestävällä tavalla, ei siis kehittämällä EU-tasolle uusia instrumentteja, joissa nettomaksajamaiden, kuten Suomen, veronmaksajat joutuvat maksamaan taas hieman lisää.
Näissä EU-vaaleissa perussuomalaisten slogan, keskeinen viesti on kiteytetty kahdella sanalla: päätetään itse.
– Me haluamme päättää itse esimerkiksi omista rahoistamme, valtion rajoista, metsistämme ja maahanmuutosta. Haluamme päättää itse niistä asioista, jotka kuuluvat kansallisvaltiolle, Purra linjaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruanda-malli EU-elvytyspaketit yhteisvelka nettomaksajat kansallisvaltiot massasiirtolaisuus suomalainen työ ja yrittäminen veronmaksajat Rajavalvonta Investoinnit EU-politiikka Riikka Purra Ukraina Turvallisuus perussuomalaiset Eurovaalit talous maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Rantanen rajaturvallisuuslaista: Kansallinen turvallisuus, torjuntatoimet ja ihmisoikeudet tasapainossa

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue – myös EU:ssa – ”Haluamme suojella Suomea ja suomalaisuutta, huolehtia siitä, että saamme itse päättää asioistamme”

Valtiovarainministeri Purra: Tarvitsemme yksityisiä investointeja tukevan kilpailullisen toimintaympäristön – ”EU:n pitää olla yrityksille houkutteleva investointikohde”

Purra: Suomen tulisi saada EU:sta selvästi nykyistä suurempaa nettohyötyä

Europarlamentaarikko ja eurovaaliehdokas Pirkko Ruohonen-Lerner: ”Jokaisen ääntä tarvitaan EU-vaaleissa”

Eurovaaliehdokas Mika Niikko: ”Suomen kansallista päätösvaltaa puolustettava”

Eurovaaliehdokas Veikko Vallin: ”Tukirahasäkkien viskelyn maasta toiseen on loputtava”

Eurovaaliehdokas Ari Koponen: ”Meidän ei kuulu maksaa muiden maiden velkoja tai taloremontteja”

Koirat haukkuvat, karavaani kulkee – kohu ruotsidemokraattien ”trollitehtaasta” ei ole vaikuttanut puolueen suosioon
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Opetusministerin mielestä maahanmuutto ei ole syy huonoille Pisa-tuloksille – Koponen on eri mieltä: ”Haitallinen maahanmuutto heikentää oppimistuloksia”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää tuoreita Pisa-tuloksia vakavana muistutuksena siitä, että Suomen on jatkettava peruskoulun suunnan korjaamista ja uskallettava puhua myös maahanmuuton vaikutuksista koulutukseen.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Purra Pisa-tuloksista: Ymmärretäänkö jo, mitä on tehty väärin – digiusko, inkluusio ja vaatimusten puute söivät osaamisen
Uusimmat oppimistuloksia mittaavien Pisa-kokeiden tulokset osoittavat, että Suomen osaaminen heikkeni jälleen kaikilla keskeisillä osa-alueilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa, että suunta on käännettävissä, mutta toimia tarvitaan paljon lisää jo nyt tehtyjen päälle.
Uusimmat

Purra: Sopeutukset jatkuvat vuosia – ”Säästöjä pitää tehdä”

Simo Grönroos: ”Koko pakolaisjärjestelmä on vinksallaan”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










