

PS ARKISTO
Eurovaaliehdokas Ari Koponen: ”Meidän ei kuulu maksaa muiden maiden velkoja tai taloremontteja”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan EU:ssa on paljon korjattavaa ja se puuttuu asioihin, jotka eivät sille kuulu.
– Liittovaltiokehitys on saatava lopetettua, eikä meidän kuulu maksaa muiden maiden velkoja tai taloremontteja. EU:n tulee pitää näppinsä irti meidän metsistämme sekä lastemme koulutuksesta, Ari Koponen suomii.
Koponen on yksi perussuomalaisten europarlamenttivaaliehdokkaista. Suomalaisena hän nostaa oman maamme edut aina ykköseksi, mutta hän kannattaa myös yhteistyön tekemistä Suomea hyödyttävissä asioissa.
– Nostaisin muun muassa liikkumattomuuden esiin yhteisenä ongelmana, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, työelämästä kriisinkestävyyteen. Suurpetojen metsästykseen tulee saada tolkku, yksikään lammas tai koira ei saa enää joutua susien raatelemaksi, Koponen selvittää.
Suomi on ollut EU:n sylikoira
Koposen mielestä Suomi on ollut EU:ssa kuin sylikoira, joka on tehnyt kaiken, mitä Brysselin herrat käskevät.
– Yleensä vielä varmuuden vuoksi hieman enemmän, jotta saadaan kerättyä jotain mystistä luottamuspääomaa, josta ei ole ollut Suomelle mitään hyötyä, Koponen toteaa.
Hänestä Orpon-Purran hallitus on tehnyt suunnanmuutoksen EU-politiikkaan ja nimenomaan oikeaan suuntaan.
– Suomi on toki edelleen pieni maa, jonka vaikutus isossa mittakaavassa ei ole valtava. Määräenemmistöpäätösten kasvattaminen kaikkiin päätöksiin olisi pienelle Suomelle katastrofi. EU:n tulisi palata juurilleen ja keskittyä toimiviin sisämarkkinoihin sekä säännellä vähemmän ja viisaammin, Koponen katsoo.
Oikea-aikainen vaikuttaminen tärkeää
42-vuotias Koponen on toisen kauden kansanedustaja ja kahden lapsen isä. Hän lupaa lahjoittaa palkkiostaan tuhat euroa kuukausittain kotimaisten järjestöjen kautta hyväntekeväisyyteen koko viisivuotisen vaalikauden ajan.
– Haluan olla mukana talkoissa suomalaisten ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi konkreettisin teoin, en vain puheissa, Koponen sanoo.
Hänen mielestään Eurooppaan tarvitaan Suomen ja suomalaisten etuja ajavia meppejä.
– Suuri osa kotimaan lainsäädännöstä tulee jo EU:sta, joten oikea-aikainen vaikuttaminen on ensiarvoisen tärkeää. Suomalaisen mepin tärkein tehtävä on edistää Suomen ja suomalaisten etua, Koponen katsoo.
Tiukka ei yhteisvelkapaketeille
Koposen mielestä EU:ssa tulisi saada takaisin valtiontukipolitiikkaan liittyvät säännöt. Hänestä Suomella ei ole mahdollisuuksia kilpailla Saksan ja Ranskan kanssa valtiontuissa.
– Minkäänlaiset yhteisvelkapaketit eivät saa tulla kuulonkaan. Puolustusvälineteollisuus tulee saada nousuun, ja puolustusvälineiden osalta jonkinlaiset keskitetyt hankinnat voisivat olla viisaita. Erillistä EU-armeijaa ei tarvita, olemme Natossa, Koponen sanoo.
EU:n maahanmuuttopolitiikassa hän haluaa saada tukittua turvapaikkaturistien tulon tiukalla rajapolitiikalla.
– Ulkorajat tulee laittaa kiinni ja Ruanda-malli ottaa käyttöön. Siinä turvapaikanhaku ulkoistetaan turvalliseen kolmanteen maahan, ja mikäli hakija saa turvapaikan, jää hän sinne eikä tule EU-maahan. Emme tarvitse enää yhtään sosiaaliturvalle rakentuvaa haittamaahanmuuttoa, Koponen summaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruanda-malli yhteisvelka metsäpolitiikka rajapolitiikka Ari Koponen haittamaahanmuutto Sisämarkkinat Eurovaalit nato koulutus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskusta ei halua EU-yhteisvelkaa – Koponen: Keskusta tekopyhyydessään unohtaa, että oli hyväksymässä EU-elvytyspakettia

Riikka Purra: Laiton maahanmuutto ja massasiirtolaisuus on EU-politiikan tärkein kysymys

VTT Koskenkylä: EU:n keskityttävä ylisääntelyn, tulonsiirtojen ja poliittisen unionin luomisen sijaan markkinakuriin perustuvien sisämarkkinoiden kehittämiseen

Purra: Ei enää lisää EU-yhteisvelkaa kriisien varjolla

Eurovaaliehdokas Mauri Peltokangas: ”Suomalaiset osaavat itse päättää, miten hoidamme metsiämme, maataloutta ja teollisuutta”

Talousasiantuntija Huopainen: Jokainen uusi velkapaketti pahentaa tulevan laskun loppusummaa

Eurovaaliehdokas Garedew vaatii suunnanmuutosta Euroopan parlamenttiin: Suomen itsenäisyyttä tulee puolustaa ja vahvistaa myös EU:ssa
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää