opiskelijat
Tampere suosii ulkomaalaisia opiskelijoita työllistämisessä – perussuomalaiset vastustivat
Tampereen kaupunginvaltuusto hylkäsi maanantaina perussuomalaisten esityksen palauttaa kansainvälisyyssetelin käyttöönottoa koskeva aloite uudelleen valmisteltavaksi. Palautusta kannatti viisi valtuutettua, ja 60 äänesti vastaan. Perussuomalaisten mielestä kaupunki ei saa asettaa ulkomaalaisia opiskelijoita suomalaisten edelle työllistämistoimissa.
Työttömyysluvuissa näkyy yllättävä ilmiö – VATT:n asiantuntija: ”Työllisyystilanne on edelleen menneisiin vuosikymmeniin verrattuna hyvä”
VATT:n tiedotteen mukaan opiskelijoiden ja eläkeläisten lisääntynyt työnhaku on vaikuttanut merkittävästi siihen, millaisena työttömyysluvut näyttäytyvät. Ilman näiden ryhmien lisääntynyttä työnhakua työttömien määrä olisi edelleen vuoden 2015 tasoa alempana.
EK lisäisi maahanmuuttoa rajusti – Vigelius: ’’Syrjäyttäisi suomalaisduunarin halpamaahanmuutolla’’
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkaisi tänään tavoitteitaan ensi vaalikaudelle. EK tahtoo seuraavan hallituksen jopa kolminkertaistavan työperäisen maahanmuuton ja esittää nyt yhteensä 72 esitystä maahanmuuton lisäämiseksi.
Strandman uudistaisi ylioppilastutkintoa: Vähemmän kokeita, enemmän painoa erityisosaamiselle
Kevään ylioppilaskirjoitusten käynnistyessä perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman ehdottaa ylioppilastutkinnon rakenteen keventämistä ja uudistamista. Strandman vähentäisi pakollisten kokeiden määrää ja vahvistaisi lukiodiplomien asemaa merkittävästi kuvataiteen, teknisen työn, tekstiilityön, liikunnan ja muiden erityisosaamistaitojen näyttämiseksi. Strandman lisäisi myös lukioiden panostusta yrittäjyysosaamiseen, projektityöskentelyyn ja oman toiminnan johtamiseen valmistaakseen nuoria paremmin työelämään.
Maahanmuutto vähenee – Purra: Maahanmuutto ei ole hallitsematon luonnonvoima
Maahanmuuttoviraston tänään julkaisemat tilastot näyttävät, että vuonna 2022 alkanut voimakas maahanmuuton kasvu taittui viime vuonna, kun myönteisten ensimmäisten oleskelulupien määrä laski noin 6700:lla.
Yhdysvaltojen yliopistomielenosoituksia suunniteltu kuukausien ajan – taustalla häärivät hämärät järjestöt
Hallituspuolueiden nuorisojärjestöt arvostelevat välikysymyksen jättänyttä oppositiota: Velkaantuminen on nuorten tulevaisuudesta leikkaamista
Opiskelijoilta on vaadittava vastuuta myös itsestään – ”Kaikki ei tule kuin Manulle illallinen”
Hiljainen enemmistö ratkaisee maan suunnan – nämä ryhmät ratkaisevat Ruotsin valtiopäivävaalit
Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto pahasti ruuhkautunut – Koponen: ”Tässä rakennellaan tulevaisuuden pahoinvointipommia”
Ari Koponen tyytyväinen opintotuen tulorajojen nostosta: ”Kannustinloukkuja on pyrittävä purkamaan”
Perussuomalaiset: Hallituksen ”pohjoismainen työnhakumalli” on Sipilän hallituksen aktiivimalli 2 valepuvussa
Hallitus on jälleen helpottamassa halpatyövoiman rahtaamista: ”Kaikki huutavat osaajia, mutta saamme vain etnisiä ravintoloitsijoita sukulaisineen”
Tuloerot kasvavat Ruotsissa – suurimpia suhteellisia häviäjiä ovat eläkeläiset, työttömät sekä opiskelijat
Saarakkala huolissaan perheellisten opiskelijoiden toimeentulosta – ”lainaa on otettava järkyttävät 650 euroa kuukaudessa”
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Viikon suosituimmat

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











































