Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Saarakkala huolissaan perheellisten opiskelijoiden toimeentulosta – “lainaa on otettava järkyttävät 650 euroa kuukaudessa”

21.04.2017 |14:33

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps) on huolissaan opintotukiuudistuksen vaikutuksista perheellisten opiskelijoiden toimeentuloon. Uudistus heikentäisi erityisesti yhdessä asuvien taloudellista tilannetta. Saarakkala esittää ratkaisuksi sadan euron huoltajakorotusta tai toimeentulotuen muutosta.

– Opiskelijat lienevät ainoa väestöryhmä jolta edellytetään lainanottamista, ennen kuin toimeentulotuen saaminen on mahdollista. Tilanne on pöyristyttävä, sillä lainaa on otettava järkyttävät 650 euroa kuukaudessa, Saarakkala huomauttaa.

Hänen mukaansa huoli perheen taloudellisesta tilanteesta sekä opintojen viivästyminen ovat myös johtaneet syntyvyyden romahtamiseen Suomessa. Saarakkalan mukaan kehityksen jatkumisella tulisi olemaan pitkäkestoisia vaikutuksia työvoiman saatavuudelle ja sosiaaliturvalle sekä suomalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Saarakkala tiedustelee tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessään olisiko hallitus valmis harkitsemaan noin 100e/kk huoltajakorotusta opintotukileikkausten kompensoimiseksi perheellisille tai kohtelemaan perheellisiä opiskelijoita toimeentulotuen osalta siten, ettei perheellisten tarvitse ottaa ensin velkaa voidakseen saada toimeentulotukea.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää