Tagi: Vesa-Matti Saarakkala

Vielä kaksi kuukautta sitten sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen melskasi rintamakarkuruudesta Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Sen sanon, että jos on alta 65-vuotias edustaja, niin on rintamakarkuruutta olla lähtemättä ehdolle”. Mutta sanoilla ei ollut painoa. Jo toinen nuori sinisten kansanedustaja on vetänyt johtopäätökset.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps) on huolissaan opintotukiuudistuksen vaikutuksista perheellisten opiskelijoiden toimeentuloon. Uudistus heikentäisi erityisesti yhdessä asuvien taloudellista tilannetta. Saarakkala esittää ratkaisuksi sadan euron huoltajakorotusta tai toimeentulotuen muutosta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Maakuntamalli on ainoa oikea tapa sote-uudistuksen toteuttamiseksi. Näin sanoi Vesa-Matti Saarakkala tiistaina eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheessa, kun eduskunta käsitteli hallituksen esitystä maakuntien perustamista ja sote-palveluiden järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala painottaa, että hoitajamitoitus on pidettävä nykyisellään ja korvaavat säästöt haettava muualta. – Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä ja kuntatasolla vanhuspalveluiden laadusta pitkään puhuneena ja hoitajamitoitusasioita kuntatasolla äänestyttäneenä sekä kuultuani valiokunnassamme asiantuntijoita, yhdyn kolmen hallituspuolueen kansanedustajan esittämään vetoomukseen, ettei hallitus lähtisi laskemaan hoitohenkilökunnan mitoitusta vanhusten laitospalveluissa kuten vanhainkodeissa. Hoidettavat entistä huonokuntoisempia Saarakkala huomauttaa,...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustajat Vesa-Matti Saarakkala ja Rami Lehto ovat tehneet kansalaisaloitteen kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamiseksi. Nimienkeruu kansalaisaloite.fi –palvelussa on alkanut tänään perjantaina. Eduskunta ei innostunut lakialoitteesta Saarakkala teki asiasta edellisellä vaalikaudella lakialoitteen, joka ei eduskunnassa kuitenkaan menestynyt ja samoin kävi tällä vaalikaudella Lehdon vastaavalle lakialoitteelle. Niinpä kansanedustajat päätyivät siihen, että asiaa viedään nyt eteenpäin kansalaisten tuella, sikäli...  Lue lisää >