MTV: Eduskuntaryhmältä Saarakkalalle varoitus

21.10.2015 |13:18

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) on saanut perussuomalaisten eduskuntaryhmältä varoituksen.

– Syynä oli Saarakkalan aiemmin tekemä julkinen uhkaus, että hän eroaa ryhmästä, jolloin järjestetä yleiskokousta, jonka puolesta tuolloin vielä kerättiin nimiä. Eduskuntaryhmä halusi linjata varoituksella, ettei ryhmää voi eikä saa painostaa päätöksiin, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (ps.) kommentoi tekstiviestise Helsingin Sanomille.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV.

Tekstiä muokattu 17:25 – uutiseen lisätty Sampo Terhon kommentti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää