Vesa-Matti Saarakkala: “Monikulttuurisuuden aika Ylessä on ohi”

16.06.2016 |19:04

KOMMENTTI | Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala arvioi Yle-työryhmän neuvottelutulosta. 

Eduskuntaryhmien neuvottelijat ja eduskuntaryhmät saivat hierottua aikaan laihan sovun Ylen asemasta. Sopu oli kuitenkin hyväksyttävissä, koska Yleä saadaan sen myötä myös kehitettyä demokraattisempaan suuntaan. Rahoituksen lisäksi keskeisin asia oli nimittäin Ylen tehtävien muuttaminen: Ideologiaksi tunnistettu ja tunnustettu monikulttuurisuus siirrettiin yksissä tuumin pois Ylen tehtävistä ja johtotähdeksi lakipykäliin otettiin kansallinen kulttuurin vaaliminen kulttuurien moninaisuuden terveellä tavalla tunnustaen. Tämä on perussuomalaisille iso periaatteellinen saavutus – voitonpäivä! Täytyy melkein nipistää itseään, jotta voi varmistua, ettei näe unta. Vihreät ja vasemmistoliittokin kun yhdessä Rkp:n kanssa saatiin muuttamaan Yle-lakia edellä mainitulla tavalla.

Työ Ylen uudistamiseksi on kuitenkin vasta alussa. Perussuomalaiset valvovat kansanvaltaisilla mandaateillaan, että Ylen uusi strategia myös toteutuu – se on meidän oikeutemme ja velvollisuutemme. Lakimuutoksen on tultava lihaksi eli näyttävä ja kuuluttava myös Ylen ohjelmistossa – muuten Ylen rahoitus ei pitemmän päälle ole kestävällä pohjalla.

VESA-MATTI SAARAKKALA
Kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
5.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää