Artikkeli kuva

Ministeri Lulu Ranne kiittää klassikkoautojen intohimoisia huoltajia: ”Teillä on merkitystä Suomelle”

03.05.2026 |10:15

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne nosti esiin viikonloppuna Lahden Classic Motorshow -näyttelyn avajaisissa autoharrastuksen valtavan yhteiskunnallisen merkityksen. Ministeri korosti, että harrasteajoneuvot eivät ole vain vanhoja autoja – ne ovat elämänkumppaneita, sukupolvia yhdistäviä perinteitä ja osa suomalaista elämäntapaa.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoi viikonloppuna avajaisissa Lahdessa myös omista muistoistaan polttomoottoriautojen parissa.

Opiskeluaikojen sininen 1970-luvun Mercedes ja punainen 1990-luvun Volvo 940 olivat rakkaita kumppaneita arjessa – niillä hoituivat ensimmäiset kyydit, ja sittemmin yksinhuoltajan matkat. Myös vaaleanpunainen Vespa Primavera jäi mieleen nuoruuden kulkuneuvona.

Klassikot ovat elämänkumppaneita

Tapahtumassa ministeri Ranne ihaili Classic Motorshow’n upeita yksilöitä – autoja, jotka ovat keränneet elämänkokemusta, kolhuja ja tarinoita vuosikymmenten varrelta.

– Nämä ovat niitä, joita rakastetaan ja joiden kanssa reuhataan läpi vuosikymmenten, ministeri kuvaili.

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne toi esiin Moottori-lehden tuoreen selvityksen: Suomessa on lähes 500 000 harrasteajoneuvoa. Harrastus kattaa entisöinnin, rakentelun, moottoriurheilun ja matkailuautoilun. Se yhdistää sukupolvia, opettaa teknisiä taitoja ja ylläpitää kulttuurihistoriaa.

Autoharrastus luo yhteisöllisyyttä, työllistää ja tukee matkailua sekä pienyritystoimintaa.

Ministeri Ranne korosti, että harrastajat ovat paitsi intohimoisia tekniikan ihmeiden ystäviä myös tärkeitä kulttuurin vaalijoita.

– Teillä on merkitystä Suomelle!

EU-asetus ei saa pilata suomalaista intohimoa

Ministeri kertoi lopuksi ministeriön aktiivisesta työstä EU:n kiertotalousasetuksen kanssa.

Tavoitteena on turvata museoajoneuvojen ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ajoneuvojen asema.

– Emme anna EU:n jyrätä suomalaisten intohimoa, ilmiötä ja elämäntapaa, ministeri vakuutti.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on vuoden 2026 Classic Motorshow’n suojelija. Hän avasi näyttelyn Lahdessa lauantaina 2. toukokuuta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Pormestariehdokas Joakim Vigelius: Kaupungissa pitää pystyä kulkemaan kaikilla kulkuneuvoilla – ”Autot kuuluvat Tampereelle”

20.03.2025 |17:55

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari

29.04.2026 |10:42
5.
Suomen uutiset logo

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa

30.04.2026 |13:02

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää