
Strandman huolissaan datakeskusten hallitsemattomasta kasvusta – kokonaisvastuu puuttuu
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman nostaa jälleen esiin kasvavan huolensa datakeskushankkeiden nopeasta yleistymisestä Suomessa.

PS ARKISTO
Hufvudstadsbladet on tuonut esiin laskelmia, joiden mukaan datakeskusten vaikutukset valtiontalouteen voivat olla huomattavasti oletettua heikommat. Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura arvioi, että datakeskukset eivät juuri tuota verotuloja, vaan voivat jopa heikentää julkista taloutta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen kysyy, onko nykyinen datakeskuspolitiikka todella Suomen edun mukaista.
Markku Heikuran keskeiset huolenaiheet ovat selkeitä: Datakeskusten verojalanjälki jää pieneksi, koska liiketoiminta tapahtuu usein konsernien sisällä tai ulkomaille. Samalla valtio myöntää toimijoille merkittäviä verokannustimia, jotka voivat ylittää saatavat hyödyt.
– Lisäksi datakeskusten työllisyysvaikutukset ovat rajallisia. Valtaosa datakeskuksista työllistää vain pienen määrän ihmisiä, vaikka niiden vaatimat investoinnit ja resurssit ovat mittavia, kertoo Mira Nieminen.
Datakeskusten suuri ja joustamaton sähkönkulutus myös kuormittaa energiaverkkoa. Heikura on varoittanut, että sähkökatkosten riski tavallisilla kuluttajilla voi kasvaa, ja kertoo hankkineensa itse dieselaggregaatin varautuakseen häiriöihin.
– Meidän on uskallettava kysyä, onko nykyinen datakeskuspolitiikka todella Suomen edun mukaista. Jos investoinnit eivät tuo työpaikkoja tai verotuloja, mutta lisäävät painetta energiaverkkoon ja julkiseen talouteen, suuntaa on arvioitava uudelleen, Nieminen toteaa.
– Suomi tarvitsee investointeja, mutta niiden on oltava kestäviä ja kansantalouden kannalta perusteltuja. Päätöksenteon tulee perustua faktoihin, ei oletuksiin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman nostaa jälleen esiin kasvavan huolensa datakeskushankkeiden nopeasta yleistymisestä Suomessa.

Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne arvioi, että Lahteen rakenteilla oleva TikTokin datakeskus herättää turvallisuushuolia sen kiinalaistaustan vuoksi. Ranteen mukaan suojelupoliisi on toistuvasti varoittanut investoinneista, joilla on yhteyksiä autoritaarisiin maihin.

Datakeskuspelikirja todistaa, ettei konsulttien fiktio muutu mainostoimistossakaan faktaksi. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy tilasi viestintäsuunnitelman ”Datakeskus- ja sähköintensiivisten investointien viestintä- ja toimintapelikirja”, ja yritys toteutti sen osana EU:n osarahoittamaa EAKR-hanketta, jonka tavoitteena on houkutella investointeja Etelä-Savoon. Pelikirjan ulkoasusta vastasi mainostoimisto Avidly, ja välittävänä viranomaisena toimi Etelä-Savon maakuntaliitto.

Eduskunta käsittelee tällä viikolla datakeskusten verotuen poistoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela katsoo, että yleiselle verotuelle ei enää ole perustetta. Hallitus esittää, että konesaleissa käytettävä sähkö siirtyy alemmasta sähköveroluokasta yleiseen sähköveroluokkaan.

Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.
Viikon suosituimmat

Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää