

LEHTIKUVA
PS-kansanedustajat tylyttivät oppositiota: ”Hallitus kaikessa karmeassa persaukisuudessaankin säilyttää opintojen rahoituksen historiallisen hienolla tolalla”
Oppositio on ottanut kummallisella ja faktojen vastaisella tavalla nuoret ja erityisesti opiskelijat keppihevosekseen. Eilen SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat tekevänsä yhteisen välikysymyksen nuoriin kohdistuvista leikkauksista, ja ”opintotuen leikkaukset” puhuttivat myös eduskunnassa.
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kiteytti hyvin sen, mitä hallitus on tekemässä.
– Mistä muodostuu opiskelijoiden toimeentulo? Tavallisesti se koostuu opintotuesta, asumistuesta sekä opiskelijan tienaamista tuloista. Onko hallitus muuttamassa tätä asetelmaa? Ei ole. No, mistä sitten opintotuki koostuu? Se koostuu useimmilla opintorahasta sekä opintolainan valtiontakauksesta. Tätäkään asetelmaa hallitus ei ole muuttamassa.
– Oppositio on pitkin syksyä maalaillut katastrofaalisia piruja opiskelijakämppien seinille. Oppositio on halunnut värittää kuvaa, että opiskelijat oltaisiin jättämässä miltei heitteille. Nyt tulee uutisia tähän satuun uskoneille: näin ei ole tapahtumassa.
– Kyllä, opintotuen indeksikorotukset ollaan jäädyttämässä tämän hallituskauden ajaksi ja kasvaneista asumistukimenoista säästetään. Näitä ei käy kiistäminen. Yleisen asumistuen ulottaminen opiskelijoihin on kiihdyttänyt pakoa yhteisöllisistä soluasunnoista huomattavasti kalliimpiin yksiöihin. Tätä siirtymää on maksettu yhteisistä julkisista varoista. Hallitus on joutunut tekemään monia jarrupäätöksiä kasvaneisiin menoihin, kun valtiontaloutta on pakko tasapainottaa. Nämä ovat sellaisia päätöksiä, Tynkkynen kertoi.
Maksuton korkeakoulutus
Oppositiolta on koko ajan unohtunut se, että Suomessa voi käydä korkeakoulua ilman kymmenien tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Tynkkynen muistutti siitäkin.
– Suomessa säilyy vahva tuki opiskelijoille. Suorien tukien lisäksi tähän kuuluvat muun muassa kattava terveydenhuolto, tuettu ruokailu ja ennen kaikkea maksuton korkeakoulutus. Maailman mittakaavassa tämä on täysin poikkeuksellista. Tämä jalokivi ei tule säilymään, jos valtiontalous ajetaan päin seinää. Se on fakta. Siksi tämä hallitus on päättänyt toimia ennen kuin seinä tulee vastaan.
Myös kansanedustaja Teemu Keskisarja halusi muistuttaa maksuttomasta korkeakoulusta.
– Leikkausten luulotellut uhrit uikuttavat suotta. Suomi kylvää miljardeja koulutukseen ja tutkimukseen. Melkein missään muussa maassa rahvaan lapset eivät hyppäile osakuntahaalareissa ilman lukukausimaksuja — muistakaa tuo pukeutumiskysymys. Nälkärajaa paljon parempi toimeentulo plakkarissa, opiskelijayksiö ensimmäisenä omana kotina ennen mitään työpaikkaa — kuka kehtaa valittaa?
Vegenössö sukupolvi
Keskisarja uskalsi vaatia jopa rahtusta kiitollisuutta nykyopiskelijoilta.
– Minä kiihkosti kannatan tutkintojen maksuttomuutta suomalaisille, kannatan tietojen ja taitojen kirjoa, oppineisuuden sfäärejä, mutta toivoisin vastineeksi kiitollisuutta. Kiittämättömyys vain on maailman palkka. Myönnän, että itsekin aikoinani unohdin opiskelijaelämän sumussa ja humussa, että etuudet eivät ole itsestään selviä perusoikeuksia. Opintotuki, lainan valtiontakaus, ateriat ja asunnot ovat pikemminkin ällistyttäviä onnenpotkuja. Monen vuosisadan köyhäilyn jälkeen niistä nauttii nyt ensimmäinen pullamössö, vegenössö sukupolvi.
– Kaunein kiitos yhteiskunnalle kuuluu mielenterveyspalveluista, vaikka niistäkin on tapana uikuttaa. Eihän sellaisia ollut lainkaan 40-luvun akateemisilla nuorilla sotaveteraaneilla. Omin sielunvoimin he selättivät tai itkivät ja selättivät traumoja, joihin verrattuna pandemiasta toipuilu on pikkuharmia ja itikan pisto.
– Tiivistäen selkokielellä: En kaihoa paluuta viheliäisyyteen. En toivo opiskelijoiden sortamista nälkään, kylmään ja mielisairauteen. Ainoastaan totean, että tämä hallitus kaikessa karmeassa persaukisuudessaankin säilyttää opintojen rahoituksen historiallisen hienolla tolalla, Keskisarja totesi lopuksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maksuton korkeakoulu valtiontakaus opintolaina maksuton opiskelu korkeakoulutus opintoraha Teemu Keskisarja oppositio Asumistuki Opintotuki Mielenterveyspalvelut Sebastian Tynkkynen opiskelijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomeen tarvitaan isänmaallista talouspolitiikkaa – “Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua”

Ulkomaalaiset hakeutuvat korkeakouluihin Suomeen ja poistuvat kotimaahansa valmistumisen jälkeen – Ari Koponen: “Tällaisenaan toiminta ei edistä Suomen etua”

Tohtori ja kansanedustaja Sakari Puisto kannustaa opiskelijoita hankkimaan työkokemusta jo opiskeluaikana: ”Näkemystä, kokemusta ja verkostoja”

Teemu Keskisarjan kolumni: Nuorten korkeakouluopiskelijoiden kärsimykset

Hallituspuolueiden nuorisojärjestöt arvostelevat välikysymyksen jättänyttä oppositiota: Velkaantuminen on nuorten tulevaisuudesta leikkaamista

Vasemmistoliiton kummallinen käsitys nuorisosta: Ei saa hätistellä töihin, ei saa tarkastaa matkalippua

Koponen: Kännykkäkielto tarvitaan koulurauhan takia heti

Perussuomalaiset tekee kaikkensa, että Suomi säilyy turvallisena ja hyvänä maana nuorille

Garedew: Lyhytnäköinen vihervasemmisto pyrkii välikysymyksellään mustamaalaamaan välttämättömät uudistukset
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.