Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Koponen: Alaikäisten opiskelijoiden lainataakka tulisi ottaa tarkastelun kohteeksi

25.10.2023 |15:40

Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen jätti ministerille kirjallisen kysymyksen alaikäisten, erityisesti ammatillisten opiskelijoiden lainataakasta.

Vuonna 2022 ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista 16—19-vuotiaista eli vajaasta sadasta tuhannesta opiskelijasta 11 383 oli opintovelallisia ja keskimääräinen lainasumma oli 4 993 euroa.

– Suomessa ollaan siis tilanteessa, jossa osa oppivelvollisista on joutunut ottamaan lainaa, että saa opintonsa suoritettua. Tähän olisi kyllä hyvä saada muutos, sanoo Ari Koponen.

Kun oppivelvollisuus on ulottunut toiselle asteelle, niin Koposen mukaan osa erityisesti ammatillisista opiskelijoista on joutunut vaikeaan tilanteeseen. Osa saattaa joutua muuttamaan täysin uuteen kuntaan opiskelemaan jo hyvin nuorella iällä, eikä toimeentulotukea voi saada ilman, että on nostanut opintolainaa.

Alaikäiset huomioitava opintotukiuudistuksessa

– Opintolainasta ei makseta korkeakoulujen tapaan minkäänlaista hyvitystä. Kaikissa oppilaitoksissa ei lisäksi ole asuntoloita, eikä alaikäinen ole oikeutettu asumistukeen, kertoo Koponen.

Koponen kysyy ministeriltä, kuinka huomioidaan alaikäisten, erityisesti ammatillisten opiskelijoiden rooli opintotukijärjestelmässä. Koponen näkee, että viimeistään opintotuen kokonaisuudistusta tehtäessä pitäisi paremmin huomioida alaikäiset, erityisesti ammatilliset opiskelijat.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi