

LEHTIKUVA, SU
Putkonen: Kokoomus oli ajoittanut Turusen siirron hyvin tarkasti – mutta hallitus tulee pysymään kasassa, sinisten julmistelusta huolimatta
Kokoomukseen tänään loikanneen Kaj Turusen erittäin hyvin tunteva työmies Matti Putkonen kommentoi Suomen Uutisten videohaastattelussa loikkauksen syvävirtoja. Putkosen mukaan kyse on ennen muuta työehtosopimusten yleissitovuudesta ja energiapolitiikasta. Hän pitää myös todennäköisenä, että loikka toimii ovenavauksena muille sinisille.
– Juuri nyt on hallituksen käsittelyyn ja eduskuntaan työelämän ja energiapolitiikan kannalta suuria asioita. Kokoomus ajaa työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista. Samoin Kaj Turunen on perussuomalaisissa olleessaan yrittänyt ajaa yleissitovuuden purkamista, Putkonen avaa.
– Se aina täällä torpattiin, Putkonen kertoo.
– Nyt kokoomus yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa käyttää Turusta keppihevosena, jotta työehtosopimusten yleissitovuus voitaisiin purkaa.
– Uskon, että PS yhdessä ammattiyhdistysliikkeen kanssa pystyy estämään yleissitovuuden purkamisen.
Putkosen mukaan toisena keskeisenä asiana ovat energiapoliittiset kysymykset.
– Turusella on talousvaliokunnan puheenjohtajana ratkaiseva rooli, kun tuulivoiman syöttötariffien jatkoa käsitellään. Hän kääntää tässä takkinsa ja tulee mitä todennäköisimmin ajamaan jatkoa tuulivoiman syöttötariffeille. Tämä merkitsee useiden satojen miljoonien lisälaskua vuodessa.
– Kokoomusta ei ole koskaan kiinnostanut köyhemmän asia. Turunen on nyt omiensa joukossa tältäkin osin.
Kolmantena asiana on Putkosen mukaan kivihiilen täyskielto.
– Noin sadalla paikkakunnalla asumisen kustannukset tulevat tämän päätöksen myötä kasvamaan. Mutta tämähän ei Westendissä asuvia kokoomuslaisia kiinnosta.
– Siniset tulevat muutaman päivän julmistelemaan tästä siirrosta. Mutta hallitus tulee pysymään kasassa, siitä ei ole hetkenkään epäilystä.
– Asia sopii suurelle osalle sinisten eduskuntaryhmää, sillä Kaj Turunen toimii tässä ovenavaajana kokoomukseen, jonne suurin osa sinisistä tulee todennäköisesti siirtymään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













