Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Paperimuotoiset osakekirjat vaarassa mitätöityä – pienomistajat saattavat menettää jopa 700 miljoonan arvosta osakkeita

25.10.2016 |20:17

Suomessa on vielä satojen miljoonien arvosta osakekirjoja paperimuodossa. Vuonna 2006 säädettiin 10 vuoden määräajasta, jonka aikana paperiset osakekirjat tulisi siirtää arvo-osuusjärjestelmään, käytännössä sähköiseen rekisteriin. On arvioitu, että osakkeita voi olla siirtämättä vähintään 500 tai jopa 700 miljoonan arvosta. Kansanedustaja Kaj Turunen (ps) ehdottaa ongelman ratkaisemiseksi yhteistä arvo-osuustiliä.

– Kyseessä on lähinnä hyvin vanhojen ihmisten ja kuolinpesien hallussa olevista osakkeista. Osakekirjat ovat voineet kadota tai niiden olemassaolosta ei edes tiedetä. Esimerkiksi Sampo Oyj voi saada osakkeita jopa 300 miljoonan arvosta, jos osakkeita ei siirretä ajoissa arvo-osuusjärjestelmään, talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen toteaa.

– Mielestäni valtion pitäisi puuttua asiaan. Kymmenen vuoden määräaikaa pitäisi pidentää ja pörssiyhtiöt velvoittaa tiedottamaan arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomille osakkailleen heidän omistuksistaan, vaatii Turunen.

Tai vaihtoehtoisesti olisi muutettava osakeyhtiölain siirtymäsäännöstä niin, että ei-aktiiviset osakkeet olisi mahdollista siirtää arvopaperikeskukseen perustettavalle yhteiselle arvo-osuustilille. Osakkeiden omistajien tulisi osakkeita lunastaessaan maksaa arvopaperikeskukselle säilytyksestä ja hallinnoinnista aiheutuneet kulut.

– Vaikka kymmenen vuoden siirtymäaika on ollut pitkä ja pörssiyhtiöt ovat lain voimaanastumisen jälkeen tiedottaneet osakkaitaan muutoksesta, on vain inhimillistä, että kaikkia tieto ei ole saavuttanut tai siirto on unohtunut tehdä. Kysymyksessä on niin suuri osakepotti, ettei sen voi antaa vain lipua pois omistajiltaan. Se olisi kohtuuton ratkaisu.

Kaj Turunen jätti tänään eduskunnalle toimenpidealoitteen arvo-osuusjärjestelmään kirjaamattomien pörssiyhtiöiden osakeomistusten siirtämisestä arvo-osuusjärjestelmään.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää