

LEHTIKUVA
Turunen: Oppositio kieltäytyi laajentamasta Yle-verosta vapautettujen joukkoa
Yle-veroa arvioinut työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen edes ryhmän toimeksiannosta. Parlamentaarisen työryhmän toimeksianto oli arvioida Yle-veron kohdentuminen eri tuloluokissa.
Tavoitteena oli, että pienituloisten verotus kevenisi ja nykyistä suurempi määrä kaikkein pienituloisimpia jäisi veron ulkopuolelle.
– Opposition edustajilla, lähinnä demareilla, ei ollut halua alentaa pienituloisten verotusta ja laajentaa sadoilla tuhansilla Yle-verosta vapautettujen joukkoa. Pidän tätä hyvin valitettavana, työryhmän puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen toteaa.
“Ei käynyt demareille”
SDP:n edustajat halusivat laajentaa työryhmän toimeksiantoa ja ottaa keskusteluun Yle-veroindeksin jäädytyksen perumisen. Tämä nimenomaan rajattiin keskustelusta pois työryhmää muodostaessa. Indeksiin on tarkoitus palata syksyllä 2018.
– Veroalennus ja Yle-veron poistaminen niiltä, joilla se on ainoa vero, olisi vaatinut työryhmän yksimielisen päätöksen. Juuri tämä yksimielisyysvaatimus antoi oppositiolle mahdollisuuden vaikuttaa. Tässä olisi ollut mahdollisuus kaventaa tuloeroja ja ojentaa auttava käsi pienituloisille. Ei käynyt demareille, Turunen sivaltaa.
– Mitään laskelmia tai toteutusmalleja emme päässeet kunnolla edes käsittelemään, mutta käytännössähän se olisi mennyt niin, että pienituloisimpien vapautuessa verosta suurituloisten maksu olisi noussut hieman. Tämän työryhmän toiminta päättyy tähän. Olen erittäin pettynyt lopputulokseen.
Ei saa kaatua politikointiin
Turunen toivoo, että tästä huolimatta hallitus ottaa asian hoitoonsa ja pienituloisten Yle-veromaksuja helpotetaan ja osalta poistetaan työryhmän toimeksiannon mukaisesti.
– Tärkeä asia ei saa kaatua opposition pikkupolitikointiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle-maksu poistuu 200 000 hengeltä – tuhannen euron tulot pian kokonaan verottomia
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”
Suomen yliopistoja riivaa sekin epäkohta, että eritaustaiset väestönosat eivät ole samalla tavalla edustettuina korkeakouluissa. Jyväskylän yliopisto on keksinyt epäkohtaan mainion ratkaisun: tehdään suomea toisena kielenä koulussa lukeneille oma väylä yliopistoon. Näin pystytään vastaamaan “muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa".

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin
Kurdien terroristijärjestö PKK lopetti aseellisen taistelun Turkissa ja avasi samalla aivan uusia näkymiä maailman suurimmalle etniselle ryhmälle ilman omaa valtiota. Poliittinen ratkaisu luo pohjan kurdien valtiolliset rajat ylittävän asuinalueen rauhoittumiselle. Turvallinen tila mahdollistaa pakolaisiksi lähteneiden paluun rakentamaan kotiseutunsa ja kansansa uutta tulevaisuutta.