

”Trumpin voitto voi jopa virkistää Suomen taloutta”
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) arvioi USA:n vaalitulosta varovaisen myönteisesti. Hänen mukaansa Donald Trumpin voitto voi parhaimmillaan jopa virkistää Suomen taloutta.
– Uskon ja toivonkin, ettei tule mitään isompia vaikutuksia, Turunen aloitti eduskunnassa ennen torstain kyselytuntia.
– Mutta voihan siinä käydä niin, että jos Venäjän talouspakotteita joiltakin osin puretaan, niin se voi tarkoittaa myös, että Venäjä purkaa vastapakotteita. Ja se voi olla Suomen taloudelle, elintarviketeollisuudelle, rakennusteollisuudelle hyväkin asia, Turunen tuumaili.
Toisaalta vaaraa piilee siinä, miten USA itse vaikuttaa maailmankauppaan.
– Onhan todennäköistä, että vapaakauppasopimukset menevät jäihin. Olen huolissaan siitä, miten saamme jäänmurtajia jenkkimarkkinoille. Sehän voi vaikeutua, Turunen aprikoi.
Jäänmurtaminen on ala, jossa Yhdysvallat on suojellut omaa talouttaan, vaikka on puhunut julkisuudessa vapaakaupan puolesta. Puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoi pari viikkoa sitten arktisessa seminaarissa Helsingin Messukeskuksessa, että USA ei tuo jäänmurtajia ulkomailta, se on suojattu ala. Hän kertoi markkinoineensa suomalaisia jäänmurtajia mm. varapresidentti Al Gorelle sanoen, että Suomi tekee 60 prosenttia maailman jäänmurtajista ja kaikki hyvät.
Soini: USA:n kauppa jo idänkauppaa tärkeämpää
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) korosti varsinaisen kyselytunnin aikana Anne-Maja Henrikssonille (r.), kuinka äärimmäisen tärkeää on, että EU:n ja USA:n kauppa kehittyy suotuisasti tuoreiden presidentinvaalien jälkeenkin.
– USA on meille jo suurempi kauppakumppani kuin Venäjä – ja on erittäin tärkeää turvata se, Soini korosti.
– On tärkeää, etteivät hyvät tuotteemme törmäisi muuriin, joka torjuisi ne epäreilusti. Mutta ollaan huoleti: demokratia toimii USA:ssa, Soini rauhoitteli.
Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) vahvisti, että Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi noussut Donald Trump on arvostellut vapaakauppaa lähinnä Aasian suunnalla, Euroopan TTIP-sopimuksesta Trump ei ole sanonut Mykkäsen mukaan mitään. Hän toivoi myös sopimusten etenevän jatkossakin.
– Ei ole syytä nähdä, etteikö kauppa kehittyisi myönteisesti. Toivottavasti suomalaiset yritykset pääsevät pian Yhdysvaltain markkinoille ilman tuplatestauksia ja ilman tulleja, Mykkänen toivoi.
Soini toivoi malttia Trumpista kauhistuneille
SDP:n Tytti Tuppurainen piti huolestuttavana, inspiroisiko Trumpin esimerkki ”pikku-Trumpeja” Euroopassakin, kuten Unkarissa ja Ranskassa. Hän kysyi Soinilta, mitä hän aikoo tehdä EU:ssa estääkseen trumpien terhentymisen. Soini vastasi tähän.
– Jotta ei syntyisi epäselvyyttä: joka maassa päätetään vaalien tulos ja sen mukaan eletään Suomessa, Ranskassa, Tanskassa ja USA:ssa. Se on aivan täysin selvää. Mitä Yhdysvaltain vaalitulokseen tulee, siellä käytiin samaan aikaan myös senaatin ja edustajainhuoneen vaalit. Ja kaikissa republikaanit voittivat. Onhan se kummallista, jos se ei ole demokraattista, Soini ihmetteli.
– Minä kehottaisin varovaisuuteen presidentti Trumpin suhteen: annetaan hänen näyttää kykynsä. En pidä viisaana varsinkaan Suomen ulkoministerinä, että rupeaisimme tuomitsemaan jonkin demokraattisen maan vaalitulosta ennen kuin henkilö on ollut päivääkään virassa, Soini totesi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









