Artikkeli kuva

Seppo Samuli

Katainen heitti pyyhkeen kehään

06.04.2014 |15:48

Jo viime keväänä Kataisen kehonkieli kertoi, että ”tämä oli nyt tässä”. Hommat eivät edenneet. Hallitus oli monissa tärkeissä asioissa toimintakyvytön.

Viimeistään vassareiden hallituksesta lähdön jälkeen Katainen joutui pohtimaan loppukautta ikävien tosiasioiden pohjalta. On todennäköistä, että tulevan ydinvoimapäätöksen varjolla vihreät lähtevät kälppimään hallituksesta. Sen jälkeen hallituksella olisi eduskunnassa vain yhden kansanedustajan enemmistö.

Päätöstä avitti sekin, että EU:ssa on avautumassa erilaisia merkittäviä tehtäviä. Niistä jokin on Kataisen ulottuvilla. Ja sen verran hyvää pataa Katainen on Merkelin kanssa, että jonkinlaiset välipuheet ovat nekin mahdollisia.

Entä tilanne Suomessa Kataisen lähdön jälkeen?

Se on kimurantti. Uudella pääministerillä on vedettävänään toimintakyvytön hallitus. Mitä mieltä sellaisella hallituksella on? Ei juuri mitään.

Tämä maa on niin heikoissa kantimissa, että tarvitaan vahva ja toimintakykyinen keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama hallitus. Se syntyy todennäköisesti jo ensi syksynä pidettävien uusien vaalien jälkeen.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää