Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa

16.03.2026 |11:05

Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Aftonbladetin raportissaan esittämät tutkimustuolokset osoittavat, että Ruotsi ilmoittaa maaperänsä sitovan kolme kertaa enemmän hiiltä, kuin mitä Suomen mittaustulokset kertovat omasta maaperästään.

Lundin yliopiston emeritusprofessori Anders Lindroth pitää tilannetta niin merkittävänä, että siitä pitäisi järjestää asiantuntijakuuleminen Ruotsin valtiopäivillä. Myös keskiurooppalaiset tutkijat suhtautuvat asiaan hämmästyksellä.

– En näe mitään biologista tai historiallista selitystä sille, miksi näin suuria eroja olisi olemassa, ihmettelee dosentti Sebastiaan Luyssaert Amsterdamin Vrije Universiteistista.

Suomessa painetta muuttaa laskentamallia

Suomessa Luonnonvarakeskus Luke on joutunut kovan arvostelun kohteeksi. Luken laskelmien mukaan Suomen metsät ovat lähellä nollapistettä hiilinielun ja -lähteen välillä. Tämä tekee ilmastotavoitteiden saavuttamisesta huomattavasti vaikeampaa.

– On ollut keskustelua siitä, pitäisikö menetelmää muuttaa parempien arvojen saamiseksi, toteaa Luken tutkimusprofessori Aleksi Lehtonen.

– Tunnettu metsänomistaja on ilmaissut, että Luke pitäisi lakkauttaa ja meidän pitäisi alkaa laskemaan kuten Ruotsissa, kertoo puolestaan Lehtosen kollega Annika Kangas.

Tutkijat kaipaavat yhteistyötä

Niin Ruotsin kuin Suomen viranomaiset ovat sitä mieltä, että hiilensidontalaskelmiin liittyy merkittävästi epävarmuustekijöitä. Ruotsin ympäristönsuojeluviraston mukaan pelkästään kivennäismaametsien maaperän osalta epävarmuus on 35 prosenttia.

Suomessa käytössä olevan Yasso-laskentamallin on muokannut Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Liski. Malli on käytössä myös esimerkiksi Norjassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Liski teki yhteistyötä ruotsalaisten kollegoiden kanssa jo 2010-luvun alussa, jolloin mallien antamat tulokset olivat tutkimuksen mukaan samaa suuruusluokkaa:

– On tärkeää selvittää, kuinka suuri osa erosta johtuu menetelmäeroista ja kuinka paljon se heijastaa todellisia eroja metsien välillä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?

08.04.2025 |16:18
Suomen uutiset logo

Päästölähde, hiilinielu vai hiilinegatiivinen? – Ranne: Ilmastolaki on nostettava pöydälle karvoineen päivineen

16.12.2025 |11:25
Suomen uutiset logo

Järjestöt vaativat hiilineutraaliuden tavoitevuoden siirtämistä eteenpäin – tavoitetta ei voi saavuttaa vuonna 2035

04.03.2025 |11:21

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää