Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto vaatii tuoretta opetusministeri Krista Kiurua (sd.) korjaamaan edeltäjänsä Jukka Gustafssonin (sd.) tekemää esitystä maakunnan koulutuspaikkojen vähentämisestä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa julkistettu suunnitelma vähentäisi Pohjois-Pohjanmaalta yli 400 koulutuspaikkaa vuoteen 2016 mennessä. Asiasta kertoo Kansan Uutiset.
Järjestön mukaan nuorten suhteellinen osuus maakunnan väestöstä kasvaa voimakkaasti ja opiskelupaikkoja tarvitaan leikkausten sijasta lisää. Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Oulun seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän laskelmien mukaan uusia koulutuspaikkoja tarvitaan yksistään Oulun seudulle yli 350 lisää, jotta kaikki halukkaat pääsevät ammatilliseen koulutukseen.

Gustafssonin tekemät leikkaukset herättivät ankaraa närää myös Lapissa. Samaan aikaan ministeri suosi SDP:n vahvoja alueita mm. aloittamalla lakimiesten koulutuksen Joensuun yliopistossa vastoin asiantuntijoiden näkemystä. Lakitiedettä opetetaan ennestään Lapin yliopistossa.

ps verkkotoimitus

Tagit