Kivelä vauhdittaisi vammaisvaltuutetun viran perustamista

03.04.2013 |15:05

Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä peräänkuuluttaa kirjallisessa kysymyksessään vammaisvaltuutetun viran perustamista. Vammaiset henkilöt kohtaavat Kivelän mukaan jatkuvasti epätasa-arvoista kohtelua ja syrjintää elämänsä kaikilla alueilla.

– Vammaisjärjestöt ovat jo pitkään, mutta tuloksetta, vaatineet, että vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista valvotaan perustamalla Suomeen valtakunnallinen vammaisvaltuutetun virka.

Kivelän mukaan sekä edellinen että nykyinen hallitus ovat hidastelleet asiassa. Kumpikaan ei ole käynnistänyt riittäviä kansallisia lainsäädäntömuutoksia, vaikka asia on kirjattu hallitusohjelmaan.

Kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan täällä >


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat