Kokoomuksen sisällä tyytymättömyyttä Kataiseen

23.07.2013 |12:15

Jo joka neljäs kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenestä haluaa vaihtaa puheenjohtajaa viimeistään ensi kesän puoluekokouksessa, kerrotaan A-studion tekemässä kyselyssä. Kyselyyn vastanneista 61:stä puoluevaltuuston jäsenestä kuusitoista haluaa vaihtaa puheenjohtajan. Heistä kaksi ei malttaisi odottaa edes ensi vuoden puoluekokousta vaan kutsuisi koolle ylimääräisen puoluekokouksen.

Selvää kruununperijää Kataiselle ei ole näköpiirissä. Eniten kannatusta saivat Jan Vapaavuori ja Petteri Orpo, kumpikin kymmenen mainintaa. Kannatusta saivat muiden muassa myös Henna Virkkunen, Alexander Stubb, Paula Risikko ja Piia-Noora Kauppi. Asiasta kertoi Yle Uutiset.

 

Mika Männistö


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää