Korkman Ylelle: Kreikka ei maksa velkojaan takaisin

19.09.2013 |11:56

Kreikka ei maksa euromailta saamiaan velkoja takaisin. Näin sanoo Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman Yle Uutisille.

– Jossain vaiheessa joudumme toteamaan, että rahoja, joita on lainattu Kreikalle, ei saada takaisin, Korkman uskoo.

Korkmanin mukaan Kreikka tarvitsee joko lisää tukirahoitusta tai velkojen anteeksiantoa. Yksityisiä saatavia ei enää ole, joten seuraavana vuorossa ovat muiden jäsenmaiden, EU:n komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n saatavat. Eli nyt mennään veronmaksajien kukkarolle.

Myös Portugalissa näyttää epävarmalta. Maan pitäisi palata vapaille lainamarkkinoille, mutta maa ei ole kyennyt toteuttamaan säästöohjelmia, mikä on aiheuttanut luottamuspulaa. Portugali voi siis joutua jonkinlaiseen velkajärjestelyyn, eikä Irlantikaan ole täysin turvassa, Korkman arvioi. Espanjassa sentään vienti vetää ja vaihtotase on ylijäämäinen.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jussi Halla-aho: Jos ihminen muuttaa savimajasta tänne kerrostaloon länsimaisen elintason piiriin ilman että tarvitsee panna tikkua ristiin, niin kyllä se on aika ruhtinaallinen vaihtoehto

23.06.2025 |12:11
6.
Suomen uutiset logo

Professori: Jaettu inho länttä kohtaan yhdistää woke-liikkeen ja islamistit

24.06.2025 |08:19
10.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää