
Yhdysvallat iski Iranin ydinlaitoksiin – Trump varoittaa mahdollisista lisäiskuista: ”Kohteita on vielä paljon”
Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskuja kolmeen Iranin ydinlaitokseen, mukaan lukien tärkeä Fordon rikastamo, joka sijaitsee vuoren sisällä.

LEHTIKUVA
Iranin viimeisen shaahin vanhin poika Reza Pahlavi vaatii ajatolla Ali Khamenein eroa ja peräänkuuluttaa rauhanomaista siirtymää kohti maallista ja demokraattista hallintoa. - Islamilainen tasavalta on romahtamaisillaan – tämä on meidän tilaisuutemme murtaa Berliinin muuri Iranissa.
Iranin kruununprinssi Reza Pahlavi on julkaissut voimakkaan vetoomuksen kansalle ja kansainväliselle yhteisölle Iranin kriisin keskellä. Hän syyttää Iranin ylimmän johtajan ajatolla Ali Khamenein hallintoa kansan sortamisesta sekä sodanlietsonnasta ja vaatii välitöntä siirtymistä uudelle aikakaudelle.
Pahlavin mukaan Iranin nykyhallinto on ajanut maan talouden romahduksen partaalle, käyttänyt kansan varoja ydinaseohjelmaan ja tuhonnut kansalaisten turvallisuuden tunteen.
– Iran on vedetty tuhoisaan konfliktiin. Syynä on yksi mies, Ali Khamenei ja hänen korruptoitunut, ihmisoikeuksia polkeva lähipiirinsä, kruununprinssi sanoi puheessaan maanantain lehdistötilaisuudessa.
Kruununprinssi kertoi viime päivinä olleensa yhteydessä moniin iranilaisiin kaikilta yhteiskunnan tasoilta – äidit, sotilaat, tehtaan työläiset ja nuoret aktivisteja ovat vaihtaneet mielipiteitä Pahlavin kanssa. Hän vertasi tilannetta Berliinin muurin murtumiseen vuonna 1989.
– Nämä ihmiset eivät anele vapautta. He taistelevat sen puolesta.
– Luotettavat raportit kertovat, että Khamenein perhe ja muut korkeimmat viranomaiset valmistautuvat pakenemaan maasta. Armeija on hajonnut. Kansa on yhtenäinen. Hallinnon perusta vapisee, Pahlavi väitti.
– Tämä on meidän hetkemme. Mutta kuten aina suurissa murroksissa, edessä on kaksi tietä: kaaos tai rauha. Jos länsi ojentaa tälle hallinnolle pelastusrenkaan, seuraa lisää väkivaltaa. Tämän järjestelmän täytyy päättyä, jotta rauhan aika voi alkaa.
Kruununprinssi painotti, ettei hän pyri valtaan, vaan haluaa auttaa kansaa siirtymään kohti demokraattista, vakaata ja vapaata Irania. Viesti ajatolla Ali Khameneille on suora:
– Eroa, niin saat reilun oikeudenkäynnin, se on enemmän, kuin mitä olet koskaan suonut yhdellekään iranilaiselle.
Reza Pahlavilla on viestin myös koko Iranin islamilaisen tasavallan hallinnolle:
– Teidän on valittava, palvelkaa kansaanne tai siirtykää pois historian tieltä!
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskuja kolmeen Iranin ydinlaitokseen, mukaan lukien tärkeä Fordon rikastamo, joka sijaitsee vuoren sisällä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi Veronika Honkasalon (vas.) tuoretta ulostuloa, jossa tämä vaatii Suomea tuomitsemaan Israelin iskut Iraniin. Antikaisen mukaan Honkasalon kirjoitus myötäilee käytännössä Irania jättämällä täysin huomiotta sen, miksi Israel iski ja mitä Iran edustaa.

Iran Internationalin mukaan yksi Ali Khamenein lähimmistä avustajista neuvottelee venäläisten kanssa pakoreitin järjestämisestä. Myös muut korkeat virkamiehet ovat suunnitelleet maasta poistumista, jos tilanne kärjistyy.

Israel iski aamuyöllä voimakkaasti Iranin ydinlaitoksiin. Lähi-idän tilanteeseen syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps,) kommentoi iskua Suomen Uutisille.


Iran on päässyt ydinaseen kehittelyssä vaiheeseen, jossa pommin rakentaminen alkaa olla mahdollista. Näin varoittaa YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Iran haluaa vauhdittaa talouspakotteiden lopettamista koskevia neuvotteluita USA:n kanssa, mutta leikkii samalla tulella Israelin kanssa.

Iranin hallitseva pappiseliitti kiristää otettaan kansasta. YK:n julkaiseman raportin mukaan viranomaiset pyrkivät yhä tarkemmin valvomaan naisia, jotka eivät halua noudattaa tiukkaa uskonnollista pukeutumiskoodia. Valtio puskee myös kansalaisia vahtimaan toisiaan - huipputekniikan apulaisina.

Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.
Viikon suosituimmat

Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.




Lue lisää

Lue lisää