Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kulmala: Romutuspalkkiokokeilua jatkettava – autokanta nuorentui

05.02.2016 |09:51

Perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala jätti eduskunnassa toimenpidealoitteen romutuspalkkiokokeilun jatkamiseksi.

– Vuoden 2015 romutuspalkkiokokeilu on ollut menestys. Vanhoja autoja poistettiin käytöstä esim. vuoden 2015 heinäkuussa yli 22 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden heinäkuuhun.

8 000 vähäpäästöistä uutta autoa

Romutuspalkkiokokeilun aikana kuluttaja sai 1 500 euron alennuksen uudesta autosta romutettuaan yli 10 vuotta vanhan auton ja ostettuaan tilalle uuden auton, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli, metaani tai sähkö. Valtion osuus romutuspalkkiosta oli 1 000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa yhtä uutta autoa kohden.

– Romutuspalkkion turvin on Suomen teille saatu jo noin 8 000 vähäpäästöistä uutta autoa. Suomen autokannasta vielä noin puolet yli kymmenen vuotta vanhoja autoja. Tavoitteena tulee mielestäni jatkossakin olla autokannan muuttaminen nuoremmaksi, ympäriystävällisemmäksi sekä liikenneturvallisemmaksi, Kulmala toteaa.

– Romutuspalkkion jatkaminen olisi myös valtion verotulojen ja työllistämismahdollisuuksien näkökulmasta jatkamisen arvoinen. Se olisi hyvää jatkoa hallituksen päätökselle alentaa autoveroa portaittain 2016-2019.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
6.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää