Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kulmala: Sankarihautojen kivien tekstit tulee kunnostaa

07.12.2016 |11:07

Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta. Ensi vuosi on Suomelle arvokas vuosi, jota on suunniteltu jo kuukausia.

– Juhlavuonna tulee kauniiden puheiden lisäksi keskittyä myös tekoihin. Näillä teoilla tulee kunnioittaa hyvinvointivaltiomme rakentajia, sotiemme veteraaneja sekä henkensä itsenäisen kotimaan puolesta antaneiden muistoa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala.

– Kun kiertää sankarihautausmailla, huomaa hautakivien kirjoituksien olevan monesti haalistuneita tai sammalen vallassa, eikä teksteistä saa selvää. Ongelma on hyvin monella sankarihautausmaalla ympäri Suomen. Nyt kun Suomi täyttää 100 vuotta, tulee sankareidemme hautakivet korjata asialliseen kuntoon, vaikka talkoilla. Ilman heitä emme juhlisi ensi vuonna itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlia. Vanhempiemme työ itsenäisen Suomen puolesta velvoittaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää