Liittokansleri Merkel arvioi Berliinin tapausta ”todennäköiseksi terrori-iskuksi”, Isis ottaa iskusta vastuun

20.12.2016 |21:48

Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi tiistaina tiedotustilaisuudessa olevansa järkyttynyt Berliinin joulutorilla tapahtuneesta, jota hän piti todennäköisesti terrori-iskuna. Raskaassa teräspalkkilastissa ollut rekka ajoi berliiniläisellä joulutorilla väkijoukon ylle kovalla vauhdilla. Berliinin poliisi ilmoitti ojentaneensa jutun käsittelyn Saksan liittotasavallan syyttäjävirastolle, joka hoitaa muun muassa terrorismiepäilyt.

Vääriä hälytyksiä

Uhriluku nousi tiistaisen vastaisena yönä kahteentoista. Poliisi otti pakistanilaisen turvapaikanhakijan ja oleskeluluvan saaneen kiinni pian yliajon jälkeen epäiltynä hirmuteosta. Syyttäjän mukaan mitään näyttöä ei ollut siitä, että pakistanilainen olisi ollut rekan ohjaimissa ja vapautti tämän. Iskun tekijä on siten vapaalla, ja viranomaiset kehottavat valppauteen.

Tekijän odotetaan olevan aseistettu ja vaarallinen. Iskujen tekijä on puukottanut ja ampunut aseella puolalaismiehen rekan hyttiin. Murha-aseita ei ole kuitenkaan löytynyt.

Kölnin rautatieasemalla oli pommiuhka, mutta se osoittautui vääräksi hälytykseksi.

Teon oletetaan olevan tahallinen terrori-isku

Terroristijärjestö ISIS on kehottanut Euroopassa olevia taistelijoitaan käyttämään nimenomaan rekka-autoja yliajoihin. Aiemmin Yhdysvallat kehotti kansalaisiaan valppauteen erityisesti joululomien aikana Euroopassa. Tekotavasta syyttäjä, poliisi ja johtavat politiikot ovat samaa mieltä: tämä oli tahallinen terroriteko.

Saksa on saanut lukuisilta valtiojohtajilta surunvalittelunsa. Viesteihin lukeutuu myös avunantoa ja yhteistyötä terrorismin vastaisessa taistelussa.

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan terroristijärjestö Isis on ilmoittanut ottavansa vastuun iskusta. Isisiin liitetty uutistoimisto Amaq ilmoitti viestissään, että iskijä on ”Isisin soturi”.

Amaqin viesti näkyy muun muassa New York Timesin kirjeenvaihtajan Rukmini Callimachin twiitiissä:

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
8.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
9.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää