Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Lindström: Uudet laivatyöpaikat tervetulleita – menevät suomalaisille perämiehille

13.09.2016 |15:34

Perussuomalaisten ministeriryhmä vastaanottaa ilolla Suomen Laivanpäällystöliiton ja Suomen Varustamojen sopimuksen alimpia perämiestoimia koskevista uusista työ- ja palkkaehdoista.

Sopimuksen myötä luodaan työpaikkoja nuorille, työttömille ja työkokemusta vailla oleville suomalaisille perämiehille. Sopimusosapuolet toteavat tiedotteessaan, että uskovat järjestelyn edistävän suomalaista merenkulkuosaamista sekä vahvistavan merenkulkuelinkeinon kilpailukykyä.

– Tämä on erittäin hyvä uutinen ja osoittaa, että työmarkkinaosapuolet ovat valmiita kehittämään rohkeita uusia malleja suomalaisten työllistämiseksi. Rakennusalallahan samankaltainen niin sanottu työkokeilumalli on juuri sovittu. Jokainen ala tietää omat tarpeensa ja jatkossakin tällaiset ratkaisut on luonnollista tehdä toimialasopimusten kautta, oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kommentoi tuoretta sopimusta.

Ei tarvetta EU:n ulkopuoliselle miehistölle

Nyt sovituilla toimenpiteillä suomalaiset perämiehet korvaavat EU:n ulkopuolisen miehistötarpeen. Käytännössä sopimuksella on siis mahdollista luoda kansipäällystöön sata uutta työpaikkaa, jotka tulevat suoraan suomalaisille.

– Kaikki sopimukset, joilla voidaan työllistää entistä enemmän suomalaisia, ovat tervetulleita, Lindström toteaa

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää