Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Lohela: Vuokralääkärit tulevat kunnille kalliiksi

12.11.2013 |12:24

Kansanedustaja Maria Lohela haluaa nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun vuokralääkäriyritysten kasvaneen vaikutuksen Suomessa. Tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Lohela tiedustelee, onko hallitus valmis selvittämään vuokralääkäriyritysten vaikutukset maamme terveydenhuoltojärjestelmälle.

– Vuokralääkäriyritykset ovat onnistuneet valtaamaan uusia markkinoita erityisesti lääkärien rekrytointiin liittyvien perusterveydenhuollon ongelmien vuoksi. Aluksi vuokralääkäriyrityksiä tarvittiin lyhytaikaisen henkilöstövajeen paikkaamiseen. Nykyisin niistä on kuitenkin usein tullut säännöllistä toimintaa työvoimapulasta kärsivissä terveyskeskuksissa, Lohela huomauttaa.

Lohelan mielestä vuokralääkäriyritysten vaikutukset terveydenhuoltojärjestelmälle tulisi tutkia ennakkoluulottomasti ja objektiivisesti. Lohelan mukaan järkevä suhtautumistapa asiaan on minimoida ilmiön heikkoudet ja ottaa oppia sen vahvuuksista.

Nykyinen tilanne on Lohelan mukaan huolestuttava julkisen talouden kannalta, koska vuokralääkäriyritykset ovat perineet kunnilta huomattavia summia palveluistaan. Vuokralääkäriyritysten välittämien lääkärien ongelmat liittyvät kokemattomuuteen, heikkoon kielitaitoon sekä suureen vaihtuvuuteen. Lisäksi yritystoiminnan maailmanlaajuisia vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch raportissaan, että jotkin vuokralääkäriyritykset ovat maksaneet niukasti veroja Suomeen, vaikka yrityksen toiminta on ollut taloudellisesti kannattavaa.

– Vuokralääkäriyritysten lääkäreiden työssä jaksamista edistäviä ja hyvinvointia tukevia myönteisiä puolia tulisi tarkastella siitä näkökulmasta, voisiko julkinen terveydenhuolto oppia jotain niiden joustavuudesta ja neuvotteluvarasta. Tärkeintä on selvittää, voisiko julkiset terveydenhuoltopalvelut edelleen järjestää vuokralääkäriyritysten tarjoamia palveluita kustannustehokkaammin, Lohela esittää.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää