Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
lehtikuva Pekka Sakki
Luonto-Liitto on päättänyt antaa Siilin piikki -palkinnon maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle ja maa- ja metsätalousministeriölle. Palkinnon myönsi järjestön liittovaltuusto viikonloppuna Tampereella.
Siilin piikki on symbolinen palkinto, joka myönnetään ympäristön kannalta arveluttavista puheista tai teoista. Luonto-Liiton mielestä maa- ja metsätalousministeriö on unohtanut yhteiskunnan kokonaisedun ja keskittyy yksipuoliseen ja lyhytnäköiseen elinkeinojen edunvalvontaan.
Ministeriön toiminta vaarantaa uhanalaisten lajien tulevaisuuden metsissä ja vesistöissä. Ministeriö suhtautuu lajien uhanalaisuusarviointiin kuin mielipiteeseen, ja tutkimustieto sivuutetaan järjestelmällisesti. Ministeriö vähättelee julkisuudessa tutkijoiden asiantuntemusta, ja ministeri Koskinen on pyrkinyt kannanotoillaan rajoittamaan myös kansalaiskeskustelua.
– Jari Koskisen johtaman ministeriön tehtävä on edistää uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä. Tämä ei toteudu, jos ministeriö suhtautuu tutkimustietoon ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen vähättelevästi. Kestävyys on nyt unohdettu, sanoo Luonto-Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Senni Luosujärvi liiton tiedotteessa.
PS VERKKOTOIMITUS
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.