Maaseudun Tulevaisuus: EU:sta on vaikea päästä eroamallakaan eroon

22.07.2013 |15:14

Euroopan unionista on vaikea päästä eroon eroamallakaan, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Asia tulee ajankohtaiseksi, kun Britannia järjestää EU-jäsenyydestä kansanäänestyksen vuonna 2017.
Jos britit päättävät lähteä, eroneuvottelut kestäisivät vuosikausia. Helppoa siirtymää EU:sta esimerkiksi Eta-jäsenyyteen ei lontoolaisen Westminsterin yliopiston tutkijan Adam Lazowskin mukaan ole, MT kertoo. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/eu-sta-ei-p%C3%A4%C3%A4se-eroamallakaan-eroon-1.43696
Lähtevän maan pitäisi neuvotella eroamissopimus, joka hyväksyttäisiin EU:n elimissä ja jäsenmaissa. Monia kysymyksiä ratkottaisiin, kuten koska jäsenmaksut loppuisivat sekä eroavan maan viljelijöille tulevat maataloustuet.
Moni asia pitäisi neuvotella myös EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.
EU-erosta voitaisiin Suomessa päättää eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Presidentti olisi vahvasti mukana.
– Käytännössä sekä eduskunnan, hallituksen että presidentin pitäisi olla yhtä mieltä, valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen pohtii Maaseudun Tulevaisuudessa.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää