Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Mäenpää iloitsee metsästyslain muutoksesta: ”Ollaan demokratian ytimessä”

12.12.2025 |08:51

Hallituksen esittämän metsästyslain muutoksen myötä susia saisi vastaisuudessa metsästää joko pyyntiluvalla tai alueellisen kiintiön perusteella. Hallitus lopettaa suden ympärivuotisen rauhoituksen. Perussuomalaiset iloitsevat esityksen etenemisestä.

Kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti täysistunnossa, että edellisen hallituksen keskustalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä lupaili suden kannanhoidollisen metsästyksen alkavan jo syksyllä 2021. Toisin kuitenkin kävi, sillä asia korjataan vasta perussuomalaisten hallitusvastuun myötä.

– Nyt me olemme vihdoin siinä tilanteessa. Aikaa on kulunut viisi vuotta, Mäenpää sivalsi.

Laaja tuki kansalta ja järjestökentältä

Lokakuussa 2024 toteutetussa suurpetokyselyssä jopa kaksi kolmasosaa suomalaisista kannatti suurpetojen kannanhoidollista metsästystä ja vain 14 prosenttia vastusti suurpetojen metsästämistä. Eduskunnan saamien viestien mukaan suden aiheuttamat vahingot kotieläimille, erityisesti lampaille ja pihvikarjalle, ovat merkittäviä ja kasvussa.

Kansalaisten lisäksi esitys saa vahvaa tukea muun muassa järjestökentältä. Lausuntopalautteessa useat metsästäjäjärjestöt, maatalouden edustajat ja alueelliset toimijat kannattavat suden ympärivuotisen rauhoituksen poistamista ja kiintiömetsästyksen mahdollistamista.

– Voi sanoa, että nyt ollaan oikein demokratian eli kansanvallan ytimessä, Mäenpää totesi.

Susi kuuluu luontoon, ei pihapiiriin

Suden kannanhoidollisesta metsästyksestä puhuttiin eduskunnassa jo vuonna 2020. Tuolloin vasemmalta väitettiin, että sudet työllistävät muun muassa luontokuvaajia ja susiturismia. Mäenpää muistutti, miten hän jo tuolloin vastasi väitteeseen:

– Nykyinen susimäärä on nimenomaan sellainen, että susia voi kuvata ihan kotoa ikkunasta. Sehän tekee nimenomaan susikuvaajista, luontokuvaajista, työttömiä.

Mäenpää linjasi, etteivät suurpedot saa aiheuttaa haittaa asumiselle, ihmisten turvallisuudelle tai yrittämiselle. Karjatilaa kiertävä susi on painajainen niin omistajalle kuin kesyille vasikoille tai lampaillekin.

– Riistan ja petojen kaatoluvat eivät kaipaa sen enempää Helsingin kuin Brysselinkään ohjeita eivätkä erityisesti ohjeita vasemmistolta eivätkä vihreiltä. Susi kuuluu luontoon, ei pihapiiriin, ja kuten jo vuonna 2020 totesin, kaikille pihaan tai pihan läheisyyteen tuleville susille tulisi mielestäni laittaa nappi otsaan, Mäenpää päätti.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
6.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
10.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää