Maahanmuuttokriittisen Britain First -ryhmän kannattajat kokoontuivat Piccadillyn aseman läheisyyteen Manchesterissa lauantaina. Teemana Britannian nykypäivää alleviivaamassa tapahtumassa oli ”maastamuutto ja massakarkotukset”, kertoo Manchester Evening News.
Satoja ryhmän tukijoita marssi hengennostatuksen jälkeen Piccadilly Gardensiin, sieltä Portland Streetiä pitkin Castlefieldiin. Kaupungin keskustassa olivat samaan aikaan liikkeeellä myös arviolta 2 000 Antifan Resist Britain First -verkoston sekä Stand Up To Racism Manchesterin kannattajaa, joiden ilmeisenä tarkoituksena oli terrorisoida kansallismielisten marssia.
Pidätyksiä ja syytteitä
Videoilta voi itse kukin päätellä yhteenoton syitä. Joka tapauksessa poliisi pidätti yhteenottojen yhteydessä 11 henkilöä, joista osaa epäillään erityyppisistä väkivaltaisuuksista.
Poliisi antoi levottomuuksien jälkeen mielenkiintoisen lausunnon, joka on melkoisessa ristiriidassa paikalta taltioidun kuvamateriaalin kanssa:
– Kenttäpoliisien sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa tehdyn valmistautumisen ansiosta sadat ihmiset eri ryhmistä pystyivät kokoontumaan turvallisesti eikä merkittäviä häiriöitä raportoitu, lausui apulaispoliisipäällikkö Rick Jackson.