
Mäntylä: Sote-raportti on täyttä sutta ja sekundaa
Kansanedustaja Hanna Mäntylä (ps) tyrmää tänään julkaistun palvelurakennetyöryhmän loppuraportin.
– Se ei tuo edelleenkään mitään selkoa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen tulevaisuudessa, päinvastoin. Loppupäätelmät, joissa kyseenalaistetaan jo koko uudistuksen mielekkyys, ei ole mikään yllätys. Uskon, että omien alojensa asiantuntijoilla oli täysin aiheestakin hallituksen sanelemiin ehtoihin sanottavansa. Työryhmä oli täynnä alansa huippuja ja tässä on poliittisen ohjauksen ”sutta ja sekundaa” lopputulos, josta vastuu on kyllä hallituksella, Mäntylä toteaa.
Poliittiset linjaukset ja kuntauudistuksen pönkittäminen kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksella ei saisi olla mikään lähtökohta uudistukselle. Hallituksen keskittämispolitiikka ajaa alas niin kunnat kuin sosiaali- ja terveydenhuollonkin.
– Palvelurakenneselvitystä on tehty hallituksen kuntauudistuksen ehdoilla, ja tästäkin näkee, ettei kumpikaan ole menossa oikeaan suuntaan.
Jatkoaikaa ja aikalisää tarvitaan ja selvitysryhmälle mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa ilman, että hallitus on jo sanellut osan lopputuloksesta kuntauudistuksen toteuttamista silmällä pitäen. Kuntauudistusta ja sote-uudistusta ei saisi sekoittaa keskenään.
– Uudistuksella ei ole mitään virkaa, jos se jo alkujaan on vain väkisin aikaansaatu kompromissi. Sosiaali- ja terveyspalveluilla ei saisi tehdä näin rankkaa politiikkaa, jonka onnistuneisuudesta, kustannustehokkuudesta ja laadusta ei ole mitään takuita ja suurimmat kärsijät tulevat olemaan palveluiden tarvitsijat eli kuntalaiset. Ensin pitäisi olla kestävällä pohjalla sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen kokonaisvaltaiset rakenteet vastuineen ja velvoitteineen, ja tarkoin harkittuna millaisia uudistuksia tarvitaan jos tarvitaan ja ketä niiden on tarkoitus tosiasiallisesti palvella, Mäntylä huomauttaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Mitä ihmettä? Ilta-Sanomat söhelsi arkivapaita koskevan uutisensa, ja pian ministerille toivotettiin kuolemaa

Antikainen: Demarikansanedustajan satuilema arkipyhäväite täysin tuulesta temmattu
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen väitettä, jonka mukaan perussuomalaiset haluaisivat poistaa arkipyhät yrittäjäjärjestön ehdotuksen mukaisesti.

Yleisradio starttasi pride-aktivismin – ja samalla politikoi murrosikää lykkäävien, kyseenalaisten hormonihoitojen aloittamista lapsille ja nuorille
Yleisradion Pride-myötäily näyttäytyy ongelmallisena, koska Yle on julkinen organisaatio, jonka toiminnan kulujen maksamiseen osallistuvat myös ne kansalaiset, jotka eivät koe omakseen Pride-liikkeen poliittisia hankkeita esimerkiksi alaikäisten hormonihoidoista tai ”kolmannesta sukupuolesta”.

Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Professori: Jaettu inho länttä kohtaan yhdistää woke-liikkeen ja islamistit
Professori Gad Saad analysoi Bulletin-julkaisulle antamassaan haastattelussa pian julkaistavan kirjansa "Suicidal Empathy" aiheita sekä yhteiskunnan irrationaalisia eli loogisen ajattelun vastaisia uskomuksia niin sanottujen ”loisideoiden” kautta. Hän kritisoi voimakkaasti woke-ideologiaa, Greta Thunbergin asemaa länsimaisessa yhteiskunnassa sekä vasemmistolaisten ja islamistien liittoutumista.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.