
Mari Rantanen: kaupunkilaisten terveys ensin – Suomeen ei pidä houkutella ihmisiä paperittomien terveydenhoidolla
Helsingin kaupunginvaltuusto päättää tänään, saavatko laittomasti maassa olevat samat terveyspalvelut kuin turvapaikanhakijat. Kaupunginhallituksessa paperittomien ilmaispalvelut menivät läpi punavihreiden tuella äänin 8-7. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen pitää esitystä absurdina.
Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi asia tuli, kun apulaispormestari Sanna Vesikansan (vihr.) esitti ja Paavo Arhinmäen (vas.) kannatti lisäystä kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalon (vas.) aloitteeseen, joka koski paperittomien tilanteen edistämisestä.
– Tämä mahdollistaisi sen, että Helsingissä kukaan ei jäisi pakkaseen, ei myöskään nälkään, vihreiden kaupunginvaltuutettu ja apulaispormestari Sanna Vesikansa puolusti laittomasti maassa olevien terveyspalveluita A-studiossa.
Kiireellistä hoitoa saa jo nyt
– Suomessa ja Helsingissä ei kukaan jää pakkaseen ja nälkään tälläkään hetkellä, siitä meillä pitää huolen perustuslaki. Meillä on Helsingissä jo palvelut hätämajoitukseen, hätäapuun ja terveydenhuoltoon. Laki takaa kiireellisen hoidon kaikille, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen vastasi.
Vesikansan mukaan tällä hetkellä paperittomilta jää hoitamatta esimerkiksi kroonisia sairauksia. Jos vaikka joudutaan odottamaan sitä, että hoitamaton diabetes johtaa potilaan tuloon kiireellisenä hätätapauksena päivystykseen, on lopputulos kustannustehottomampi kuin jos diabetes olisi alun alkaenkin hoidossa, Vesikansa väitti.
– Helsingin kaupungin ja Helsingin poliitikkojen tulee ensisijaisesti kuntalainkin mukaan huolehtia Helsingin asukkaista. Ja pidän hieman oudoksuttavana sitä, että nyt vihervasemmisto tuo laittomasti maassa oleskelevien palvelut ja palveluvalikoiman näin laajaksi, Rantanen hämmästeli.
– Se on täysin absurdia.
Rantasen mielestä helsinkiläisten tulee ensisijaisesti huolehtia omista kaupunkilaisistaan, joista osa ei pysty ostamaan lääkkeitään, koska he ovat niin vähävaraisia.
Budjetti on aina nollasummapeliä
Vesikansan mukaan ilmaiset palvelut paperittomilta eivät ole pois keneltäkään.
– Apulaispormestari Vesikansa tietää varsin hyvin Helsingin sosiaali- ja terveysviraston budjetin, joka on nollasummapeliä. Kun yhteen laitat rahaa, niin toisesta otat sen pois, Rantanen kuittasi.
Vesikansa toisti uskomuksensa, jonka mukaan rahaa vain säästyy, kun sairaudet hoidetaan varhaisessa vaiheessa eikä vasta kalliisti päivystyksessä.
Rantasen mukaan ilmaisten palveluiden markkinointi monella kielellä johtaa siihen, että Suomeen tullaan varta vasten hakemaan ilmaisia terveyspalveluita.
– Tästä ei ole tehty kustannus- eikä vaikutusarvioita käytännössä laisinkaan. Miten ihmeessä valtuutettu voi tehdä vastuullisen päätöksen, jos se ei tiedä edes sitä, mitä tämä tulee maksamaan?
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














