

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Helsinki lisää vetovoimaa laittomasti maassa oleville ja uusille tulijoille – ”Muun Suomen ei pidä osallistua hölmöilyn kustannuksiin”
Perussuomalaisten kansanedustajat paheksuvat Helsingin kaupunginvaltuuston päätöstä tarjota laajoja palveluita ilmaiseksi laittomasti maassa oleville henkilöille.
– Henkilö saa kielteisen päätöksen ja käännytetään eli hän on laittomasti maassa. Mitä tekee Helsinki? Lisää vetovoimaa jäädä Suomeen laittomasti sekä houkuttelee lisää tulijoita, ihmettelee perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
Pahoittelut tolkun ihmisille
Meri huomauttaa, että Helsingin kaupunki on luvannut myös mainostaa palveluita eri kielillä, mikä helpottaa tiedon leviämistä ilmaispalveluista ympäri maailmaa.
– En olisi tätä päivää halunnut nähdä. Kiitos ennen kaikkea SDP, vihreät ja vasemmisto tästäkin. Kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran äänestät, Meri kirjoittaa Facebookissa.
– Olen pahoillani Helsingin veronmaksajien ja tolkun ihmisten puolesta. Viime yön päätös osoittaa, että väärän porukan äänestämällä saa vääriä päätöksiä. Äänellä kuntavaaleissakin on väliä. Muun Suomen ei pidä osallistua hölmöilyn kustannuksiin, painottaa puolestaan kansanedustaja Jani Mäkelä.
Veronmaksajien piikki auki
Sami Savio toteaa, että veronmaksajien piikki on nyt auki.
– Normaalin talonpoikaisjärjen vastaisesti Helsingin kaupunginvaltuusto päätti tarjota laittomasti maassa oleskeleville henkilöille laajat sosiaali- ja terveyspalvelut. Vihervasemmiston lisäksi ehdotusta vetovoimatekijöiden lisäämisestä kannattivat mm. keskustan molemmat valtuutetut, Savio kirjoittaa.
Kike Elomaa pelkää, että Helsingin päätös heikentää jo ennestään ”huonossa hapessa” olevien vanhusten hoivan ja lastensuojelun tilannetta.
– Kysymys kuuluu: Miten tästä yhtälöstä selvitään edes kohtalaiselle tasolle?
PS teki parhaansa
Jo Helsingin kaupunginhallituksessa esitystä vastustanut Mika Raatikainen pitää kaupunginvaltuuston päätöstä järjettömänä.
– Meni juuri kuten me perussuomalaiset arvelimmekin, kun emme allekirjoittaneet Helsingin strategiaa eli laittomien maassa oleskelijoiden sponsorointi ujutettiin päätöksentekoon. Ikävää olla oikeassa, Raatikainen kirjoittaa Facebookissa.
– Jos vaatimamme lause olisi pidetty strategiassa, olisimme allekirjoittaneet sen ja tätä älytöntä showta ei olisi. Lisäksi viherkommunistit vaativat asian mainostamista arabiaksi, somaliksi, bulgariaksi, romaniaksi internetissä. Vähemmän viisasta.
Helsingin kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen kiteytti perussuomalaisten ajatukset kokouksen jälkeen kahteen lauseeseen:
– Olen pahoillani Helsinki. PS teki parhaansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaiset perussuom laittomasti maassa olevat Leena Meri Sami Savio Mari Rantanen Jani Mäkelä Mika Raatikainen Kike Elomaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mika Raatikainen tyrmää ”paperittomien” ilmaisen terveydenhuollon – ”Olen helsinkiläinen, en kabulilainen kaupunginvaltuutettu”

Katso suora lähetys kaupunginvaltuuston kokouksesta: Helsinkiläisiä uhkaa jättilasku laittomasti maassa olevien palveluista

Demarit torppasivat itse oman esityksensä – tuloksena entistä avokätisemmät terveyspalvelut paperittomille

Rantanen: Poliitikot tuntuvat hyväksyvän mitä hyvänsä, jos se liittyy maahanmuuttajiin – ”Mikä ihme teitä vaivaa?”

Innokas Bulgaria aikoo jättää euroalueelle jäsenhakemuksensa tässä kuussa – EKP ja Euroopan komissio toppuuttelevat

Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – ”Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














