Demarit torppasivat itse oman esityksensä – tuloksena entistä avokätisemmät terveyspalvelut paperittomille

30.11.2017 |01:41

Helsingin valtuusto päätti laajentaa laittomasti maassa oleville tarjottavia terveyspalveluita. Päätös syntyi pitkän keskustelun päätteeksi äänin 45-39.

Valtuusto moitti useissa puheenvuoroissa puutteellista valmistelua. Asiaa yritettiin illan aikana palauttaa kaksi kertaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ensimmäisen palautusesityksen teki Jussi Halla-aho (ps.). Tämä esitys kaatui äänin 64-14.

Toisessa, SDP:n Eveliina Heinäluoman tekemässä palautusesityksessä äänestystulos oli tiukempi. Tässä äänestyksessä SDP:n Heinäluoma, Maija Anttila, Eero Heinäluoma, Pentti Arajärvi, Ville Jalovaara ja Jukka Järvinen esittivät palautusta, mutta he jäivät oman ryhmänsä jyräämiksi.

Äänestystuloksen ratkaisivat palautusta vastustaneet SDP:n Mohamed Abdirahim, Sinikka Vepsä, Pilvi Torsti, Nasima Razmiyar, Johanna Laisaari ja Thomas Wallgren. He kaatoivat itse oman ryhmänsä esityksen.

Viiden demarin lisäksi kaikki vasemmistoliiton, rkp:n, keskustan ja vihreiden valtuutetut äänestivät laajempien terveyspalveluiden puolesta, samoin feministipuolue ja piraatit – joissa molemmissa on yksi valtuutettu.

Korjaus 30.11 klo 3.19 – täsmennetty nimiä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”

13.05.2026 |12:29
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
8.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää