Ylen aamun Jälkikaronkassa (29.4.) tekniikan tohtori Sini Merikallio arvioi, että asutuskeskuksia lähellä oleville lentokentille ja pienemmille lentoalueille on tulevaisuudessa kova kysyntä. Keskustelu liittyi Kiinassa kehitteillä oleviin ”lentäviin autoihin”, jotka muistuttavat pientä helikopteria tai suurehkoa droonia.
– Saa nähdä, kuinka kova ikävä meille vielä tulee Malmia, Merikallio kysyi retorisesti viitaten selkeästi Helsingin Malmin toimintansa lopettaneeseen lentokenttään.
– Malmin lentokentän luopumispäätöksen myötä Helsinki ja Suomi menettävät varalaskukentän ja uusimpien tietojen valossa myös valmiin paikan hyödyntää tulevaisuuden teknologioita. Malmista olisi voinut tulla muodossa tai toisessa keskeinen lyhyiden ilmakuljetusten tukeutumispiste, Juha Mäenpää harmittelee.
Vihreä ideologia raiskaa luontoarvot
Helsingin Malmin lentokentällä lentäminen loppui maaliskuussa 2021. Alueen kohtalo on ollut pitkään kiistelyn kohteena. Kaupunki aikoo rakentaa paikalle 25 000 ihmisen asuinalueen. Uuden Malminkentän asuinalueen ensimmäisen asuintalon rakentamisen alkamisesta uutisoitiin joulukuussa 2025.
Alueen rakentamiselle on kuitenkin kansalaisten keskuudessa edelleen vastustusta, ja sen toivotaan säilyvän kevyen ilmailun käytössä tulevaisuudessakin. Helsingin kaupunginvaltuustossa perussuomalaiset ovat useasti äänestäneet Helsinki-Malmin lentotoiminnan säilyttämisen puolesta. Myös Mäenpää on vaatinut Malmin palauttamista lentokäyttöön.