Martti Korhonen suomii aluehallintouudistusta

06.03.2013 |11:37

Vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhonen moittii aluehallintouudistusta erityisesti ympäristöhallinnon sekavuuden vuoksi. Korhonen on eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.

– Esimerkiksi Talvivaaran kaivoksen tapahtumat tuovat selkeästi esiin, etteivät aluehallinnon voimavarat ja erityisasiantuntemus riitä kaivosten valvontaan ja lupaprosessien hoitoon, hän sanoi eduskunnassa tiistaina.

Täysistunnossa käsiteltiin aluehallintouudistusta. Korhosen mielestä ympäristöhallinnon lupa- ja valvontatehtävien sijoittumista eri virastoihin on sekavaa.

– Aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvat, mutta valvonta ja luvan tulkinta kuuluvat ELY-keskukselle. Tämä tehtävänjako edellyttää avointa ja toimivaa yhteistyötä lupa- ja valvontaviranomaisten kesken, hän sanoi Kansan Uutisten mukaan.
Aluehallinto keskitettiin aluehallintovirastoon ja ELY-keskuksiin Matti Vanhasen (kesk.) toisen hallituksen aikana vuonna 2009.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
10.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää