Artikkeli kuva

Britit haluavat laittomat maahantulijat ulos. Protestijoukko kasvaa ja mielenilmauksia on nähty ympäri saarivaltiota. / LEHTIKUVA

Massamuuton vastaiset mielenosoitukset leimahtivat jälleen Britanniassa- ”Kansa kärsii asuntopulasta ja laittomat siirtolaiset majoitetaan 4 tähden hotelleihin”

22.08.2025 |09:38

Mielenosoittajat kerääntyvät saarivaltakunnassa kerta toisensa jälkeen laittomille maahanmuuttajille varattujen hotellien edustoille vastustamaan hallituksen politiikkaa. Mielenilmaisut kärjistyvät usein yhteenotoiksi poliisin ja vastamielenosoittajien kanssa. Protestit leviävät yhä uusille paikkakunnille eikä vastakkainasettelulle näy loppua.

Britanniassa nähtiin viime viikonloppuna jälleen laajoja laittoman maahanmuuton vastaisia mielensoituksia, jotka kärjistyivät Lontoossa yhteenotoiksi poliisin kanssa. Poliisi otti jopa käyttöön julkisen järjestyksen lain siirtääkseen mielenosoittajat kadun toiselle puolelle.

Levottomuudet alkoivat Britannia-hotellin edustalla, kun poliisi pidätti hotellissa asuvan siirtolaisen epäiltynä ahdistelusta. Hotelli on ollut toistuvien protestien keskipiste siitä lähtien, kun neljän tähden turistihotelli muutettiin hallituksen rahoittamaksi laittomien maahanmuuttajien majapaikaksi.

Arvostelijat leimataan rasisteiksi

Mielenosoittajien viestin mukaan laittomille maahanmuuttajille tarjotaan majoitus, ruoka ja toimeentulo samaan aikaan, kun tavalliset britit kamppailevat asuntokriisin ja elinkustannusten nousun kanssa.

Sky Newsin mukaan protestit kuvastavat kasvavaa tyytymättömyyttä hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan. Mielenosoittajat sanovat, että kansalaisten huolia on vuosien ajan vaiennettu: maahanmuuton arvostelijat leimataan nopeasti rasisteiksi, ja poliisi on jopa kuulustellut sosiaalisen median kirjoituksista.

Maahanmuuttokriittiset kansalaiset ovatkin saaneet liikkeelle myös vastamielenosoittajat. ”Äärioikeistoa” ja ”fasisteja” ovat pysäyttämässä hyvin organisoitu Stand Up to Racism -yhteisö, joka vaikuttaa kovin Antifa-henkiseltä.

Luottamus yhteiskuntaan rapautuu

Tilanne kytkeytyy myös laajempaan keskusteluun skandaalista, jossa tuhansia alaikäisiä tyttöjä raiskattiin ja syyllisinä pidettiin pääosin pakistanilaistaustaisia miehiä. Rikokset ovat jättäneet syvät jäljet yhteiskunnalliseen luottamukseen.

Samaan aikaan uusia siirtolaisia saapuu joka päivä Englannin kanaalin yli. Paikallisia turhauttaa, että tulijat sijoitetaan hotelleihin ja tuetaan verovaroista, vaikka maan asuntoa tarvitsevien jonot venyvät ja julkiset palvelut ovat ylikuormittuneita.

”Ihmiset ovat erittäin vihaisia”

Dudleyssa sadat mielenosoittajat kokoontuivat vastustamaan turvapaikanhakijoiden majoittamista paikallisiin hotelleihin. BBC:n mukaan paikalla oli noin 200 mielenosoittajaa, joista monilla oli mukanaan Britannian lippuja, sekä 20–30 vastamielenosoittajaa, joista osa heilutti Palestiinan lippuja.

Dudleyn konservatiivinen kunnanjohtaja Patrick Harley kertoi selvittävänsä mahdollisuutta haastaa sisäministeriö oikeuteen estääkseen hotellien käytön turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Hänen mukaansa Dudleyssa on toistaiseksi vain yksi hotelli, jossa turvapaikanhakijoita asuu, mutta ”ihmiset ovat erittäin vihaisia”.

Opposition ja hallituksen välinen vastakkainasettelu kiristyy siis edelleen Britanniassa. Keir Starmerin hallitus on joutunut puolustuskannalle, mutta kriitikot varoittavat, että tilanne uhkaa demokratiaa, sananvapautta ja yhteiskuntarauhaa. Protestit leviävät yhä uusille paikkakunnille, eikä merkkejä rauhoittumisesta ole näkyvissä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Iso-Britannia perustaa poliisille erikoisyksikön valvomaan somen maahanmuuttokriittistä keskustelua – sosialistijohtoinen maa ei kykene ratkaisemaan ongelmia, joten se yrittää estää niistä puhumisen

29.07.2025 |09:51

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
5.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää