Merihädästä pelastetut nigerialaiset haastavat Italian oikeuteen

09.05.2018 |17:12

17 henkilöä on jättänyt kanteet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen viime viikolla. Kanteet koskevat viime vuoden marraskuussa sattunutta tapausta, jossa Libyasta Italiaan maahanmuuttajia kuljettanut kumialus tyhjentyi ja matkaajat joutuivat merihätään. Haverissa menehtyi 20 ihmistä.

Libyan rannikkovartiosto pelasti eloonjääneet Välimerestä ja toimitti heidät takaisin Libyaan. Kantajien mielestä Libyaan palautus sotii monilta osin Euroopan ihmisoikeussopimusta vastaan. Sopimuksen mukaan ihmisiä ei voida saattaa vaaraan tai altistaa kidutukselle. YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan merihädästä pelastettujen palautus Libyaan altistaa heidät vaaraan.

Italia joutuu vastaajan penkille siitä syystä, että se on kalustanut ja kouluttanut Libyan rannikkovartiostoa. Mikäli Italia tuomitaan niin se joutunee romuttamaan Libyan rannikkovartioston koulutusohjelmansa, uutistoimisto Reuters kertoo. Italia on aiemmin hävinnyt vastaavanlaisen oikeuskäsittelyn. Tämä tuore käsittely voi kestää jopa kolme vuotta.

Libyan laivaston tiedottaja Ayoub Qassem kertoi, että heidän käytäntönsä on linjattu yhdessä Italian kanssa. Qassemin mukaan palautettavien kaltoinkohtelua tulee pitää yksittäistapauksena.

Tiedossa ei ole; miten, milloin ja miksi kanteet nostaneet nigerialaiset ovat alun perin päätyneet hengenvaaralliseksi katsomaansa Libyaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää