Metalliliitto moittii hallitusta lepsuista otteista

29.05.2013 |23:39

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto (sd.) moittii rankasti maan omaa hallitusta ja sen politiikkaa.

– Toivoisin, että maan ja puolueiden johdosta löytyisi todellista johtajuutta. Sitä on nähty nyt aivan liian vähän. Asiat venyvät ja paukkuvat, mutta valmista ei tahdo tulla. Se on kovin huono asia, sillä juuri nyt tarvittaisiin todellisia suunnannäyttäjiä ja vastuun kantajia, Aalto vetoaa.

– Kymmenien tuhansien teollisten työpaikkojen häviämisen pitäisi jo vihdoin soittaa hälytyskelloja päättäjien päissä. Tarvitaan suunnanmuutosta, tarvitaan teollispoliittista strategiaa, tarvitaan uusia työpaikkoja luovaa kasvustrategiaa, Aalto vaatii.

Aalto puhui keskiviikkona Metalliliiton liittovaltuuston kevätkokouksessa Tampereella. Kova puhe saattaa liittyä SDP:n tuoreeseen ministerikierrätykseen, joka heikensi entisestään puolueen yhteyttä teollisuustyöläisiä palvelevaan ay-liikkeeseen. Erotettu opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) työskenteli aikoinaan kuusi vuotta Laivateollisuuden telakalla Turussa. Hänet ministerinä korvannut Krista Kiuru (sd.) on ammatiltaan opettaja, kuten myös SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.).

ps verkkotoimitus


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13
9.
Suomen uutiset logo

Suomen Perustan toiminnanjohtaja: Evan röyhkeydellä ei ole mitään rajaa – hehkuttaa työperäistä maahanmuuttoa, unohtaen jo maassa olevat työttömät ulkomaalaiset

09.10.2024 |09:15
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat