Artikkeli kuva

Vasemmalla: HS:n uutisjuttu Ville Niinistön talousepäselvyyksistä 16.4.2013. Oikealla: IS:n juttu Heidi Hautalan teettämästä pimeästä työstä 14.3.2013.

Mika Raatikainen vihreiden kärkiehdokkaiden kaksinaismoralismista: vaativat harmaan talouden torjuntaa, itsellään talousepäselvyyksiä

25.05.2019 |20:15

Vihreiden eurovaaliohjelmasta ei ponnekkuutta puutu. Se peräänkuuluttaa taistelua veronkiertoa vastaan ja vaatii toimia veronkierron ja harmaan talouden estämiseksi EU:ssa. Mutta miten on vihreiden meppiehdokkaiden oman taloudenpidon laita? Siitä kirjoittaa korruptionvastaista työtä pitkään tehnyt poliisitaustainen Mika Raatikainen (ps.) blogissaan.

Meppiehdokas Mika Raatikainen nostaa kirjoituksessaan esimerkeiksi vihreiden kärkiehdokkaat Ville Niinistön ja Heidi Hautalan. Hän kirjoittaa:

“Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että Hautalan toimiessa kehitysministerinä ja jäsenenä harmaan talouden vastaisessa ministerityöryhmässä Kataisen hallituksessa Hautala oli otsikoissa maksettuaan kotinsa remontin käteisellä ja jätettyään eläkemaksut maksamatta. Myös palkkion suuruudesta oli epäselvyyttä, Hautalan itsensä mukaan ”lasku oli korkeintaan sata euroa” ja remontin tekijän mukaan hän oli saanut ministeriltä yli 600 euron pimeän korvauksen. Tämän lisäksi hän myönsi maksaneensa kotiaan siivonneelle maahanmuuttajalle palkan pimeästi. Lopulta Hautala erosi ministerinpestistään painostettuaan asiattomasti Arctia Shippingin johtoa.”

“Myös Ville Niinistöllä on ollut ongelmia lain noudattamisen ja verojen maksamisen kanssa. Vuonna 2013 ympäristöministerinä toimiessaan Niinistö ajoi lainvastaisesti Suomessa Ruotsiin rekisteröidyllä autolla ja joutui lopulta maksamaan lähes 5000 euron autoverot. Hän vetosi tietämättömyyteensä.”

– Jokainen voi miettiä, mikä on vihreiden kärkiehdokkaiden uskottavuus korruption vastaisessa työssä, kun he eivät ole hoitaneet edes omaa pesäänsä kunnolla, Raatikainen summaa.

Niinistön epäselvyyksistä kirjoitti HS, Hautalan pimeistä maksuista IS. Molemmat uutiset ovat vuodelta 2013.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää