Artikkeli kuva

Mölsä: Rahanjakajat

13.01.2014 |16:06

Evoluutio on koodannut jokaiseen eliömuotoon ne välttämättömät perustiedot, joita se tarvitsee selvitäkseen ja lisääntyäkseen. Ihmisen poikkeuksellisen kehittymisen seurauksena olemme ylittäneet pelkän perustason. Älynsä myötä esivanhempamme pystyivät hankkimaan yhä enemmän hyödyllistä tietoa ympäröivästä maailmasta ja täydentämään tietojaan kokemuksen perusteella. Yrityksen, erehdyksen ja onnistumisen kautta hankitulla kokemusperäiseen perustuvalla tiedollakin oli kuitenkin rajansa. Tarvittiin tiedettä avuksi, jotta ihmiskunta pääsi nykykehityksen juurille ja teknologia alkoi pyörittää rattaita.

Tarvittiin myös uskontoa ja politiikkaa, hienoja iskulauseita ja ideologiaa.  Erään aatteen ytimenä on pyrkimys poistaa eriarvoisuus yhteiskunnan kaikilta aloilta. Jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja korvaamaton.  Saman aatteen mukaan henkilöitä ei valita eri tehtäviin syntyperän, rikkauden tai vallan perusteella. Henkilökohtainen kyky, taito ja siveellinen kunto määrätköön.

Teollisen kasvun myötä vahvistui työväestö, joka omaksui sosialistisen sanoman.  Marxin muotoilemana julistus sai muodon, että sosialismi oli oleva tulos väistämättömästä kehityksestä. Kapitalismin luonteesta johtuu, että omaisuus kasaantuu yhä harvemmille, kunnes yksityisomaisuus on kapitalistien toimesta poistettu 90 prosentilta yhteiskunnan jäseneltä. Tämän jälkeen proletariaatti ottaa poliittisen vallan, takavarikoi takavarikoitsijan omaisuuden ja keskittää kaikki tuotantovälineet valtion haltuun. Tietyn ylimenokauden jälkeen valtio kuolee tarpeettomana pois ja ihminen elää onnellisena elämänsä loppuun asti.

Nyt kun olen päässyt seuraamaan politiikkaa eduskunnan ytimessä, minusta tuntuu, että tämä omaisuus on jo siirtynyt proletariaattia edustavien haltuun. Siksi he puolustavat niin kiihkeästi suurituloisten ja suurpääomasijoittajien omaisuutta, mutta ovat unohtaneet samalla ideologiansa ottaa tuotantovälineet valtiolle. He ovat valmiit jakamaan valtion rahat ympäri Eurooppaa ja Suomen valtio voi kuolla tarpeettomana pois. Sinä maksat ja maksat entistä varmemmin, jos olet pienyrittäjä, maatalousyrittäjä, työntekijä tai eläkeläinen. Maksat myös vapaamatkustajat.  Siksi tarvitaan vastikkeettoman sosiaaliturvan uudelleenarviointia. Tutkimukset kertovat nykyjärjestelmän ongelmista. Kansa passivoituu ja yhteiskunta voi entistä huonommin. Emme tarvitse holhousta, vaan hyvinvointiyhteiskunnan.

MARTTI MÖLSÄ
kansanedustaja (ps.)
Punkalaidun


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää