MT: Viidennes suomalaisista käyttää yli puolet tuloistaan asumiseen

18.07.2018 |13:12

Maaseudun Tulevaisuus kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka tulokset kertovat synkkää kieltään asumiskustannusten raskaasta taakasta. Jopa joka viidennen suomalaisen käteen jäävistä tuloista yli puolet kuluu asumiseen.

Tutkimuksen teetti Asuntorakennuttaja Bonava Suomi Oy.

Tulokset ovat vielä rajumpia kuin Tilastokeskuksen 2018 maaliskuussa julkaisemassa tilastossa. Sen mukaan puolet pienituloisimpien suomalaisten menoista puolet kuluu asumiseen ja ruokaan.

Asumismenojen osuus pienituloisten kulutusmenoista on Tilastokeskuksen mukaan kasvanut kolmessakymmenessä vuodessa voimakkaasti.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
9.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää