Artikkeli kuva

Ilja Janitskin Helsingin käräjäoikeudessa 13. kesäkuuta 2018. / LEHTIKUVA

MV-lehden Ilja Janitskinille vuosi ja kymmenen kuukautta vankeutta

18.10.2018 |12:45

MV-lehden perustaja Ilja Janitskin on saanut Helsingin käräjäoikeudessa tuomion kaikkiaan 16 rikoksesta. Asiasta kertoo HS.

Oikeus langetti Ilja Janitskinille vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Helsingin Sanomien mukaan hänet tuomittiin muun muassa kolmesta törkeästä kunnianloukkauksesta, kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, tekijänoikeusrikoksista sekä salassapitorikoksista. Syytettynä oli myös MV-lehteen kytkeytyvä Johan Bäckman. Hän sai vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen Ylen toimittajaan kohdistuvasta törkeästä kunnianloukkauksesta, yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen sekä vainoamisesta.

Janitskin, Bäckman ja kolmas tuomittu tuomittiin yhteensä maksamaan vahingonkorvauksia ja hyvityksiä noin 136 000 euroa.

Oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimaisia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää