Perheyritysten liiton toimitusjohtaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vaatii Nokiaa pitämään Microsoftilta saamansa myyntitulot omassa kassassaan. Hän kertoi kannastaan Perheyritysten Liiton blogissaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli samaa mieltä eilen Perussuomalaisen haastattelussa. Soinin mielestä olisi tärkeää luoda myyntituloilla uusia investointeja ja työpaikkoja. Vanhanen aprikoi, haluavatko amerikkalaiset eläkeyhtiöt rahat itselleen.
Mitä tekevät eläkeyhtiöt?
– Jos kauppasumma jäisi vahvistamaan yhtiön tasetta, niin uusi Nokia voisi olla omilla vahvuusalueillaan ylivoimaisen vahva tuotekehitysyksikkö … Sitran ja yliopistojen hajautuneet voimavarat ovat pientä tähän verrattuna, Vanhanen kirjoittaa.
– Minusta osakkeenomistajat tekisivät suurimman palveluksen Suomelle kun vaatisivat, että rahamme pidetään nyt yhtiössä uuden kehittämiseksi. Oman pääoman puute vaivaa laajasti yritystoiminnan kehittämistä. Uudella Nokialla ei tätä ongelmaa olisi. Nyt omistajien pitää asettaa tavoite kauas ja luottaa siihen, että osaavalla porukalla ja kunnon voimavaroilla Suomessa voidaan kehittää uutta, Vanhanen toteaa.
Voittajasta ei epäselvyyttä
Hänen mielestään ei ole epäselvyyttä siitä, kuka syntyneessä kaupassa voitti. Vanhanen painottaa kasvollisen omistajuuden merkitystä. Hän sanoo tavanneensa Microsoftin toimitusjohtajan Bill Gatesin useasti. Nokian omistajaa hän ei sen sijaan ole tavannut.
– Enkä tiedä mitä hän ajattelee, mitkä ovat hänen tavoitteensa, visionsa tai arvonsa. Pitkäjänteisyyden lisäämiseksi Suomessa pitäisi panostaa kasvolliseen omistajuuteen – suuren luokan strategisena ratkaisuna, Vanhanen toteaa.