Naton F-35-hävittäjästä kallis pannukakku

25.02.2013 |15:27

Suomeenkin Hornetin seuraajaksi kaavaillusta F-35-hävittäjästä on tulossa niin kallis pannukakku, ettei siitä ole varaa luopua teknisistä ongelmista huolimatta, uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa kokoomuksen Verkkouutisten mukaan.

Koneesta piti tulla kustannustehokas korvaaja useimmille läntisen liittouman hävittäjä- ja rynnäkkökonejärjestelmille, mutta se on myöhästynyt aikataulustaan jo 7 vuotta. Hanke on maksanut jo 400 miljardia dollaria, mikä on nostanut sen Yhdysvaltain historian kalleimmaksi asejärjestelmäksi.

Asiantuntijoiden mukaan F-35 koneesta on muodostunut taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti niin suuri urakka, ettei siitä voida enää luopua.

Norja, Kanada, Britannia, Australia, Turkki, Italia, Hollanti ja Tanska sitoutuivat jo vuonna 2006 osallistumaan koneiden kehittämiseen ja rakentamiseen. Myöhemmin myös Japani ja Israel sopivat ostavansa koneita ja osallistuvansa niiden valmistusprosessiin.

Alun perin neljäsosaa koneista kaavailtiin vientiin. Tyyppi on nyt ainoa Yhdysvaltain hävittäjäilmailun vientiprojekti. Konetta on tilattu ulkomaille yli 700 kappaletta.

F-35 projektilla on kansantaloudellisesti valtava merkitys. Kaiken kaikkiaan koneiden kehittämiseen ja valmistamiseen osallistuu 1 300 tavarantoimittajaa ja liki 135 000 työntekijää ympäri Yhdysvaltoja.

Epäonnista hävittäjää pidetään malliesimerkkinä siitä, kuinka yhteiskunnallisesti merkittävä sotilaallinen projekti voi Yhdysvalloissa valua hitaasti eteenpäin siitä huolimatta, että sen tarpeellisuus on kyseenalaistettu jo kauan sitten ja kaikki aikataulut ja budjetit ylitetty roimasti.

Norja valitsi F-35:n hävittäjäkseen hiljattain ruotsalaisen JAS Gripen NG:n sijasta.

Presidentti Dwight Eisenhower varoitti sotilasteollisen kompleksin vahingollisesta vaikutusvallasta Yhdysvaltoihin jo vuonna 1959.

PS VERKKOTOIMITUS


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13

Uusimmat