Artikkeli kuva

Vesa Moilanen

Ongelma nimeltä ylivahva euro

08.03.2014 |15:38

Yhteisvaluutta euro puhkaisi perjantaina jo 1,39 dollarin rajapyykin. Ylivahvaksi mainittu euro sai nostetta Euroopan keskuspankin (EKP) kuukausittaisesta kokouksesta, jossa rahapolitiikalle ei tehty mitään. Uutistoimisto Reuters kertoo, että euroalueen pankit olisivat aikeissa maksaa ensi viikolla takaisin keskuspankille ennätysmäärän pitkäaikaisia luottoja. Tämä vähentää likviditeettiä ja tuo eurolle lisää nousupaineita.

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit näkevät EKP:n toimettomuuden johtavan vieläkin korkeampiin kurssinoteerauksiin.

EKP:n kokouksen tiedotustilaisuudessa keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi, että korkea euron kurssi on leikannut peräti puoli prosenttiyksikköä inflaatioluvuista. Keskuspankki ei näe pääsevänsä kahden prosentin inflaatiotavoitteeseensa edes vuonna 2016. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei tavoite toteutuisi neljänä peräkkäisenä vuotena, sillä tavoitteesta jäätiin jo viime vuonna.

Keskuspankin johtohenkilöt ovat julkisuudessa pyöritelleet erilaisia mahdollisia toimenpiteitä, joilla aiotaan saada yritysten rahoituskanavat jälleen auki. Eniten esillä on ollut ajatus, että keskuspankki ostaisi arvopaperistettuja yrityslainoja euroalueen pankeilta. Näin pankeille vapautuisi varoja myöntää luottoja yrityksille. EKP ei ole kuitenkaan toiminut puheidensa katteeksi millään muotoa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
7.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta

02.02.2025 |14:42

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää